Neste Oilin näkemys palmuöljyn käytöstä biopolttoaineiden raaka-aineena
Osana maailmanlaajuista taistelua ilmastonmuutosta vastaan EU on asettanut tavoitteeksi, että vuoteen 2020 mennessä biopolttoaineiden osuuden liikennepolttoaineista tulee olla 10 prosenttia. Neste Oil tukee tavoitetta samoin kuin useat arvostetut ympäristöjärjestöt, kuten WWF1. Kymmenen prosentin tavoite on haasteellinen. Haasteellisuutta lisää tarve hoitaa kasvavan biopolttoainevalmistuksen raaka-ainetuotanto vastuullisesti. Vaatimuksena on, että raaka-aineet tulevat luotettavista lähteistä, joiden tuotanto on kestävän kehityksen mukaista, tarkastettua ja sertifioitua. Esimerkiksi metsäteollisuudessa2 tällainen sertifiointikäytäntö on jo olemassa.
Neste Oilin NExBTL-diesel valmistetaan yhtiön omalla teknologialla. Sitä voidaan valmistaa useista eri raaka-aineista, joista palmuöljy on tällä hetkellä parhaiten kaupallisesti saatavilla. Olemme kuitenkin tutkimassa mahdollisuuksia hyödyntää muita raaka-aineita, kuten hakkuutähdettä ja ruoaksi kelpaamattomia öljykasveja.
Säännöstelemätön ja sertifioimaton öljypalmun viljelyalan kasvu voi aiheuttaa erilaisia haittoja. Näitä ovat mm. sademetsien hävittäminen ja luonnon monimuotoisuuden kaventuminen. Tästä syystä Neste Oil on asettanut palmuöljyn hankinnalle korkeat vaatimukset, jotka edellyttävät, että toiminta on kestävän kehityksen mukaista. Asia varmistetaan auditoinneilla ja tulevaisuudessa sertifioinnilla. Useiden asiantuntijaryhmien3 mukaan palmuöljyllä on suuri potentiaali vähentää kasvihuonekaasupäästöjä.
Neste Oil oli ensimmäinen öljy-yhtiö, joka liittyi ”Palmuöljyn kestävän tuotannon pyöreän pöydän" (RSPO) jäseneksi. Se on yksi osoitus sitoutumisestamme käyttää kestävästi tuotettuja raaka-aineita NExBTL:n valmistuksessa. RSPO:lla on yli 270 jäsentä, jotka edustavat monipuolisesti tuotannon eri tahoja ja kansalaisjärjestöjä. Samoin kuin Neste Oil, useimmat mukana olevat järjestöt suhtautuvat kriittisesti sademetsien tuhoamiseen. Ne myös tukevat uhanalaisten eläinten, kuten orankien elinalueiden säilyttämistä.4
Neste Oil uskoo, että kasviöljyjen tuotantoa voidaan lisätä tuhoamatta sademetsiä. Viljelytekniikoita kehittämällä nykyisten viljelmien hehtaarisato voidaan jopa kaksinkertaistaa. Kaakkois-Aasiassa arvioidaan olevan n. 20 miljoonaa hehtaaria5 palmuöljyn viljelyyn soveltuvaa metsätöntä maata, joka ei ole viljelykäytössä.
Neste Oilin mielestä laadukkaammat polttoaineet ovat osa ratkaisua, jolla voidaan parantaa energiatehokkuutta ja vähentää liikenteen haitallisia ympäristövaikutuksia. Niiden avulla mahdollistetaan tehokkaammat moottorit ja pienempi polttonesteiden kulutus. Laadukkaammat polttoaineet, kuten NExBTL-diesel, mahdollistavat myös pakokaasupäästöjen vähentämisen.
1 WWF Position on Biofuels in the EU, WWF European Policy Office, July 2007
2 For example, the Forest Stewardship Council and the Sustainable Forestry Initiative
3 For example the RTFO process in UK and "Criteria for Sustainable Biomass production" in the Netherlands
4 NGO members of the RSPO are: WWF (International Secretariat and Indonesian and Malaysian chapters,) Wetlands International, BOS International, PanEco, Global Environment Centre, Oxfam International, Both ENDS, Fauna Flora International, Pesticide Action Network (PAN) Asia-Pacific, Sawitwatch
5 A study by WWF Germany, Switzerland and the Netherlands: Rain Forest for Biodiesel