2 Huhtikuu 2015

Neste Oilin perusti urakoitsijoilleen turvallisuuspalkinnon - ensimmäinen luovutettiin Bilfingerille

Neste Oil Oyj
Lehdistötiedote
2.4.2015 klo 11.15


Neste Oilin perusti urakoitsijoilleen turvallisuuspalkinnon - ensimmäinen luovutettiin Bilfingerille

 

Neste Oil on päättänyt perustaa turvallisuuspalkinnon urakoitsijayrityksilleen. Palkinto luovutetaan vuosittain urakoitsijalle, joka on parantanut turvallisuuskäytäntöjään, toiminut tinkimättömästi turvallisuuden puolesta ja suoriutunut töistään laadukkaasti ja turvallisesti. Ensimmäisen palkinnon saa Porvoon ja Naantalin tuotantolaitoksilla urakoitsijana toimiva Bilfinger Industrial Services Finland Oy. Palkinnon voittaja julkistettiin Neste Oilin yhtiökokouksessa 1.4.2015.

"Tavoitteenamme on olla alamme huippua myös turvallisuudessa, ja seuraamme yhtiön turvallisuuskehitystä samalla tarkkuudella kuin taloudellista tulostamme. Turvallisuuspalkinnolla haluamme kannustaa myös jalostamoillamme työskenteleviä urakoitsijoita kehittämään toimintaansa ja turvallisuuskulttuuriaan. Meillä kaikilla on yhteinen tavoite: haluamme, että tuotantomme toimii ilman suunnittelemattomia keskeytyksiä ja jokainen pääsee turvallisen työpäivän jälkeen terveenä kotiin", sanoo Neste Oilin toimitusjohtaja Matti Lievonen.

Ensimmäinen turvallisuuspalkinnon saaja Bilfinger on erikoistunut teollisuusputkistoasennuksiin, kunnossapitoon, konepajapalveluihin sekä sähkö- ja instrumentointiasennuksiin ja on kehittänyt työturvallisuutta aktiivisesti yhdessä jalostamon henkilöstön kanssa.

"Bilfinger työskentelee jalostamolla vastuullisesti ohjeita noudattaen. Erityisesti työnjohdon aktiivinen ote ja tinkimätön asenne heijastuvat kaikkien yrityksen työntekijöiden toimintaan. He tuovat myös aktiivisesti esiin havaitsemiaan kehitystarpeita", jatkaa Lievonen.

Urakoitsijoiden tekemä työ merkittävässä roolissa

Neste Oilin jalostamotoiminnoissa Suomessa ja ulkomailla toimii iso määrä urakoitsijayritystä. Urakoitsijayritysten palvelut ovat tärkeitä etenkin Neste Oilin jalostamoiden huolto- ja kunnossapitotöissä.


"Turvallisuus on ansaittava joka päivä ja sen tekevät oman henkilöstön lisäksi isosta osaa kunnossapitotöitä vastaavat urakoitsijayritykset. Haluamme, että urakoitsijayrityksemme toimivat vähintään yhtä turvallisesti kuin me itse ja että opimme toisiltamme hyviä, turvallisia toimintatapoja", sanoo Lievonen.

Neste Oil Oyj

Kaisa Lipponen
Viestintäjohtaja

Lisätietoja: Kari Kolsi, turvallisuusjohtaja, puh. 050 458 2317

Neste Oil lyhyesti

Neste Oil Oyj on korkealaatuisiin puhtaamman liikenteen polttoaineisiin erikoistunut jalostus- ja markkinointiyhtiö. Yhtiö tuottaa kaikkia tärkeimpiä öljytuotteita ja on maailman johtava uusiutuvista raaka-aineista valmistetun dieselin toimittaja. Vuonna 2014 yhtiön liikevaihto oli 15 miljardia euroa, ja sen palveluksessa on noin 5 000 työntekijää. Neste Oilin osakkeilla käydään kauppaa NASDAQ Helsinki Oy:ssä.

Neste Oil on hyväksytty maailmanlaajuiseen Dow Jonesin kestävän kehityksen indeksiin. Yhtiö on myös ollut monta vuotta peräkkäin vastuullisten yritysten Global 100 -listalla. CDP Forest on valinnut Neste Oilin yhdeksi parhaista metsäjalanjäljestään huolehtivista yhtiöistä öljy- ja kaasuteollisuudessa. www.nesteoil.com

.

Attachments: