24 Lokakuu 2008

Neste Oilin tammi-syyskuun osavuosikatsaus 2008

- Vertailukelpoinen liikevoitto kasvoi ja oli kolmannella neljänneksellä 199 miljoonaa euroa

Kolmas neljännes lyhyesti:

- Vahva 199 miljoonan euron vertailukelpoinen liikevoitto (Q3/07: 159 milj.)
- Liikevoitto 44 miljoonaa euroa (Q3/07: 180 milj.), jota painoi nopeasta öljyn hinnan laskusta seurannut 180 miljoonan euron varastotappio
- Liiketoiminnan kassavirta -175 miljoonaa euroa (Q3/07: -32 milj.) johtuen neljänneksen lopun tilapäisesti korkeista saatavista
- Hyvä taloudellinen asema; ei merkittäviä tarpeita uudelleenrahoitukseen lyhyellä tai keskipitkällä aikavälillä eikä luottotappioita vastapuolipankkien kanssa
- Kokonaisjalostusmarginaali ennätykselliset 13,54 dollaria barrelilta (Q3/07: 10,20)
- Porvoon dieselin tuotantolinja 4:n seisokki toteutettiin suunnitellusti, ja linja on toiminut normaalisti lokakuun alusta lähtien
 
 
Varatoimitusjohtaja Jarmo Honkamaa:
"Olemme tyytyväisiä vahvaan tulokseemme kolmannen neljänneksen varsin poikkeuksellisessa toimintaympäristössä. Öljymarkkinoiden vaihtelut olivat tavallistakin voimakkaampia, ja raakaöljyn hinta putosi nopeasti kahdeksan kuukauden yhtäjaksoisen nousun jälkeen. Tämä näkyy kolmannen neljänneksen IFRS:n mukaisessa liikevoitossamme suurena varastotappiona.
 
Vertailukelpoinen liikevoittomme, joka kuvaa parhaiten yhtiön toiminnallista tulosta, oli yksi historiamme parhaista. Siihen vaikuttivat ennen kaikkea korkea kokonaisjalostusmarginaalimme sekä vahva dieselmarkkina ja Shippingin tämänkin neljänneksen hyvä tulos.
 
Keskitisleiden ja dieselin kysyntä määrittävät jalostusmarginaaleja jatkossakin, ja siksi on ilo todeta, että kaikki dieselin tuotantoyksikkömme toimivat taas normaalisti Porvoon tuotantolinja 4:n elo-syyskuisen seisokin jälkeen."
 
 
Lisätietoja:
Jarmo Honkamaa, varatoimitusjohtaja, puh. 010 458 4758
Risto Takkala, vt. talous- ja rahoitusjohtaja, puh. 010 458 4071
Sijoittajasuhteet, puh. 010 458 5132
 
 
Tiedotustilaisuus ja puhelinkonferenssi
 
Englanninkielinen puhelinkonferenssi sijoittajille ja analyytikoille pidetään tänään klo 15.00.
Puheluun voi osallistua soittamalla numeroon +44 (0)20 3023 4426. Tunnus on Neste Oil. Puhelua voi seurata myös osoitteessa http://phx.corporate-ir.net/phoenix.zhtml?p=irol-eventDetails&c=189806&eventID=1995604 ja puhelun nauhoite on kuunneltavissa viikon ajan numerossa +44 (0)20 8196 1998, koodi 725434.
 


NESTE OILIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.9.2008              
Tilintarkastamaton
 
Suluissa olevat luvut viittaavat edellisvuoden vastaavaan jaksoon, ellei toisin mainita.
 
AVAINLUVUT
 
Miljoonaa euroa (ellei toisin mainita)
 
* Vertailukelpoinen liikevoitto on laskettu vähentämällä varastovoitot/-tappiot, omaisuuden myyntivoitot/-tappiot sekä öljy- ja rahtijohdannaisten avoimien positioiden käypien arvojen muutokset raportoidusta liikevoitosta.
 
 
Yhtiön kolmannen neljänneksen tulos
 
Korkeat öljyn hinnat kasvattivat Neste Oilin liikevaihdon kolmannella neljänneksellä 4 521 miljoonaan euroon. Liikevaihto oli noin 52 prosenttia korkeampi kuin vuoden 2007 kolmannella neljänneksellä.
 
Vertailukelpoinen liikevoitto oli 199 miljoonaa euroa (159 milj.), ja siihen vaikuttivat erityisesti vahva kokonaisjalostusmarginaali sekä Shippingin hyvä kannattavuus. Kertaluontoiset erät rasittivat vertailukelpoista liikevoittoa 19 miljoonalla eurolla. Myös heikolla Yhdysvaltain dollarilla oli negatiivinen vaikutus. 
 
Öljynjalostuksen kolmannen neljänneksen vertailukelpoinen liikevoitto oli 149 miljoonaa euroa (125 milj.), Uusiutuvien polttoaineiden -3 miljoonaa euroa (-6 milj.), Erikoistuotteiden 29 miljoonaa euroa (34 milj.), Öljyn vähittäismyynnin 7 miljoonaa euroa (21 milj.) ja Shippingin 23 miljoonaa euroa (-1 milj.).
 
Konsernin kolmannen neljänneksen liikevoitto oli 44 miljoonaa euroa (180 milj.), joka sisältää nopeasta öljyn hinnan putoamisesta johtuneen 180 miljoonan euron varastotappion.
 
Konsernin tulos ennen veroja oli 36 miljoonaa euroa (168 milj.) ja voitto 34 miljoonaa euroa (132 milj.). Osakekohtainen tulos oli 0,13 (0,52).
 
 
Konsernin tammi-syyskuun tulos
 
Konsernin liikevaihto oli tammi-syyskuussa 12 238 miljoonaa euroa (8 642 milj.).
 
Tammi-syyskuun vertailukelpoinen liikevoitto oli 499 miljoonaa euroa (542 milj.). Vahva kokonaisjalostusmarginaali vaikutti vertailukelpoiseen liikevoittoon positiivisesti, mutta sen vaikutusta laimensivat Erikoistuotteet-toimialan huonompi kannattavuus, heikko Yhdysvaltain dollari sekä kasvaneet kiinteät kustannukset.
 
Yhdeksän kuukauden liikevoitto oli 538 miljoonaa euroa (658 milj.). Varastovoitot vähenivät 14 miljoonaan euroon (120 milj.).
 
Öljynjalostuksen yhdeksän kuukauden vertailukelpoinen liikevoitto oli 379 miljoonaa euroa (399 milj.), Uusiutuvien polttoaineiden 12 miljoonaa euroa (-16 milj.), Erikoistuotteiden 56 miljoonaa euroa (107 milj.), Öljyn vähittäismyynnin 27 miljoonaa euroa (49 milj.) ja Shippingin 52 miljoonaa euroa (32 milj.).
 
Konsernin tulos ennen veroja oli 511 miljoonaa euroa (633 milj.) ja voitto 390 miljoonaa euroa (477 milj.). Osakekohtainen tulos oli 1,51 euroa (1,86).
 
Liiketoiminnan pääomavaltaisuuden vuoksi Neste Oil käyttää keskimääräisen sijoitetun pääoman tuottoa verojen jälkeen (ROACE, %) tärkeimpänä taloudellisena tavoitteenaan. Kahdentoista kuukauden kumulatiivinen ROACE oli syyskuun lopussa 13,1 prosenttia. Neste Oilin ROACE-tavoitteena on vähintään 15 prosenttia suhdannekierron aikana (tilikausi 2007: 15,5 %).
 
 
 
 
Investoinnit ja rahoitus
 
Tammi-syyskuun investoinnit olivat 323 miljoonaa euroa (236 milj.), josta Öljynjalostuksen osuus oli 98 miljoonaa euroa, Uusiutuvien polttoaineiden 141 miljoonaa euroa, Erikoistuotteiden 19 miljoonaa euroa, Öljyn vähittäismyynnin 41 miljoonaa euroa ja Shippingin 1 miljoona euroa. Muut-segmentin investoinnit olivat 23 miljoonaa euroa, missä suurin yksittäinen tekijä on Rinteknon yritysosto.
 
Tammi-syyskuun poistot olivat 168 miljoonaa euroa (139 milj.).
 
Korolliset nettovelat olivat syyskuun lopussa 1 295 miljoonaa euroa (31.12.2007: 755 milj.). Kasvun taustalla oli pääasiassa nettokäyttöpääoman kasvu, joka johtui syyskuun lopun tilapäisesti normaalia suuremmista saatavista. Korkea nettokäyttöpääoma johti tammi-syyskuussa myös aikaisempaa heikompaan liiketoiminnan kassavirtaan, joka oli 26 miljoonaa euroa (321 milj.).
 
Nettorahoituskulut olivat tammi-syyskuussa 27 miljoonaa euroa (25 milj.). Neste Oilin luottojen keskikorko oli 4,9 prosenttia syyskuun lopussa ja luottojen erääntymisaika keskimäärin 4,3 vuotta. Maksuvalmius säilyi hyvänä; rahat ja pankkisaamiset sekä käyttämättömät, sitovat luottolimiittisopimukset olivat syyskuun lopussa 1 217 miljoonaa euroa (31.12.2007: 1 492 milj.).
 
Yhtiö ei näe merkittäviä tarpeita uudelleenrahoitukseen ennen vuotta 2012. Lyhyen aikavälin tarpeet hoidetaan syndikoiduilla luottosopimuksilla ja luotollisilla pankkitileillä. Yhtiön nykyisissä luottosopimuksissa ei ole tulokseen, taseeseen tai kassavirtaan sidottuja ehtoja.
 
Yhtiön omavaraisuusaste oli 45,1 prosenttia (31.12.2007: 49,9 %), velkaantumisaste 51,7 prosenttia (31.12.2007: 31,1 %) ja velan osuus kokonaispääomasta 34,1 prosenttia (31.12.2007: 23,7 %).
 
Neste Oil on suojauspolitiikkansa mukaisesti suojannut pääosan seuraavien 12 kuukauden ennustetusta nettovaluuttavirrasta. Suojausinstrumentteina on käytetty pääasiassa valuuttatermiinejä ja -optioita. Tärkein suojattava valuutta on Yhdysvaltain dollari.
 
 
Markkinakatsaus
 
Raakaöljyn hinnat putosivat rajusti kolmannen neljänneksen aikana noustuaan sitä ennen kahdeksan kuukauden ajan. Brent Dated saavutti heinäkuun alussa ennätyskorkean 144 dollarin barrelihinnan, mutta putosi takaisin 90 dollarin tasolle ja maksoi heinä-syyskuussa keskimäärin 115 dollaria barrelilta (75). Maailmantalouden heikentyneet näkymät ja kysyntäennusteiden alentuminen muuttivat markkinoiden tunnelmia, ja rahaa vedettiin pois hyödykkeistä. Samalla Yhdysvaltain dollari vahvistui. Aiempaa vahvemmat polttoöljyn marginaalit ja Keski-Idän raakaöljyjen toimitusvaikeudet nostivat venäläisen raakaöljyn hintaa, mikä kavensi Brent Dated ja Urals -raakaöljyjen välistä hintaeroa -2,61 dollariin barrelilta (-2,53).   
 
Jalostusmarginaalit vahvistuivat kolmannella neljänneksellä, mihin vaikuttivat ennen kaikkea häiriöt Yhdysvaltojen öljyntuotannossa ja -jalostuksessa Meksikon lahdella. Häiriöiden taustalla olivat hurrikaanit Gustav ja Ike. Raakaöljyn halventuminen tuki öljytuotteiden kysyntää. Luoteis-Euroopan kehittyneiden, ns. complex-jalostamoiden kansainvälinen viitejalostusmarginaali (IEA Brent Cracking) oli keskimäärin 5,24 dollaria barrelilta (4,39).
 
Keskitisleiden marginaalit pysyivät vahvoina, joskin hieman toisen neljänneksen huippulukemia matalammalla tasolla. Dieselin tarjonta kasvoi, ja voimaloiden tuotanto-ongelmien synnyttämä lisäkysyntä väheni. Syyskuussa keskitisleiden marginaalit vahvistuivat Yhdysvaltojen hurrikaanien ja Euroopan jalostamoiden huoltoseisokkikauden seurauksena.
 
Yhdysvaltojen bensiinin kysyntä jatkoi laskuaan, mikä johtui sekä talouden taantumisesta että korkeista hinnoista. Marginaalit olivat korkeimmillaan syyskuussa, kun hurrikaanit aiheuttivat seisokkeja Meksikonlahden jalostamoilla. Syys-lokakuussa marginaalit ovat pysytelleet melko hyvällä tasolla verrattuna toisen neljänneksen lukemiin.
 
Polttoöljyn marginaalit olivat yllättävän vahvat. Laivapolttoainetta kuljetettiin Euroopasta Itä- ja Kaakkois-Aasiaan paikallisen kysynnän kasvun seurauksena. Lisäksi polttoöljyn käyttö voimaloiden energiatuotantoon kasvoi Persianlahdella.
 
Kasviöljyjen aikaisempaa edullisemmat hinnat ovat johtaneet biopolttoaineiden hintojen laskuun. Korkealaatuisten uusiutuvien polttoaineiden marginaalit ovat pysyneet hyvällä tasolla.

Kysyntä on laskenut Neste Oilin vähittäismyyntimarkkinoilla vuonna 2008, mihin ovat vaikuttaneet sekä korkeat hinnat että kasvanut taloudellinen epävarmuus. Kysynnän muutos on näkynyt ennen kaikkea bensiinin myynnissä.
 
Raakaöljyn rahtimarkkinat pysyttelivät vuodenaikaan nähden poikkeuksellisen vahvoina. Sekä Pohjanmeren että Itämeren raakaöljyn rahtihinnat olivat noin 85 prosenttia korkeammat kuin edellisen vuoden kolmannella neljänneksellä.
 
 
Merkittävimmät markkinatekijät
 
 
Myynti ja tuotanto
 
Neste Oilin myynti omasta tuotannosta tuotelajeittain (1 000 tonnia ja % kokonaismyynnistä)
 
 
 
Neste Oilin myynti omasta tuotannosta markkina-alueittain (1 000 tonnia ja % kokonaismyynnistä)
 
 
 
Neste Oil jalosti kolmannen neljänneksen aikana 3,8 miljoonaa tonnia (4,0 milj.) raakaöljyä ja muita syöttöaineita, mistä 3,1 miljoonaa tonnia (3,3 milj.) Porvoossa ja 0,7 miljoonaa tonnia (0,7 milj.) Naantalissa. Porvoon jalostamon raakaöljyn jalostuskapasiteetin käyttöaste oli 88 prosenttia (99 %) ja Naantalin jalostamon 99 prosenttia (100 %).
 
Venäläisen Russian Export Blend -raakaöljyn osuus Neste Oilin jalostamoiden kokonaissyötöstä oli toisella neljänneksellä 52 prosenttia (62 %).
 
Yhtiön myynti- ja trading-toimintoja keskitetään vuoden 2009 alussa Sveitsin Geneveen. Samalla nykyinen Lontoon trading-toimisto suljetaan.


SEGMENTTIKATSAUKSET
 
Neste Oilin liiketoiminta on jaettu kuuteen segmenttiin, jotka ovat: Öljynjalostus, Uusiutuvat polttoaineet, Erikoistuotteet, Öljyn vähittäismyynti, Shipping ja Muut.
 
 
Öljynjalostus
 
 
 
Öljynjalostuksen vertailukelpoinen liikevoitto oli 149 miljoonaa euroa (125 milj.) ja liikevoitto -2 miljoonaa euroa (148 milj.).
 
Vertailukelpoisen liikevoiton kasvu johtui korkeasta kokonaisjalostusmarginaalista, joka oli 13,54 dollaria barrelilta (10,20). IEA Brent cracking -viitejalostusmarginaali oli 5,24 dollaria barrelilta (4,39). Vuoden 2007 vastaavaan jaksoon verrattuna heikko Yhdysvaltain dollari vaikutti edelleen negatiivisesti.
 
Hyvä kokonaisjalostusmarginaali selittyy vahvoilla dieselmarginaaleilla sekä kannattavalla bensiinin viennillä Pohjois-Amerikkaan. Uuden dieselin tuotantolinja 4:n huoltoseisokin seurauksena Neste Oil kykeni hyödyntämään venäläistä raakaöljyä vain rajoitetusti. Myös kasvaneilla energiakustannuksilla oli negatiivinen vaikutus kokonaisjalostusmarginaaliin.
 
Öljynjalostuksen kumulatiivinen 12 kuukauden vertailukelpoinen sidotun pääoman tuotto oli syyskuun lopussa 19,3 prosenttia.
 
 
Uusiutuvat polttoaineet
 
 
Uusiutuvien polttoaineiden kolmannen neljänneksen vertailukelpoinen liikevoitto oli -3 miljoonaa euroa (-6 milj.) ja liikevoitto -2 miljoonaa euroa (-7 milj.).
 
Vaikka Porvoon ensimmäisen NExBTL-diesellaitoksen toiminta oli kannattavaa, myyntimäärät laskivat verrattuna toiseen neljännekseen. NExBTL-dieselin marginaalit ovat säilyneet vahvoina. Projekti- ja kehityskustannuksilla oli negatiivinen vaikutus segmentin tulokseen.
 
Uusiutuvat polttoaineet -segmentin kumulatiivinen 12 kuukauden vertailukelpoinen sidotun pääoman tuotto oli syyskuun lopussa 8,3 prosenttia.
 
 
Erikoistuotteet
 
 
 
Erikoistuotteiden kolmannen neljänneksen vertailukelpoinen liikevoitto oli 29 miljoonaa euroa (34 miljoonaa euroa) ja liikevoitto 23 miljoonaa euroa (34 milj.).
 
Perusöljyjen marginaalit paranivat edellisiin neljänneksiin verrattuna, mikä johtui raaka-aineiden hintojen laskusta. Bensiinikomponentit kärsivät heikosta bensiinimarkkinasta. Nynasin kannattavuus oli hyvä, ja sitä vahvisti normaali kausivaihtelu.
 
Erikoistuotteiden kumulatiivinen 12 kuukauden vertailukelpoinen sidotun pääoman tuotto oli syyskuun lopussa 15,8 prosenttia.
 
 
Öljyn vähittäismyynti
 
*Sisältää sekä asemien myynnin että suoramyynnin
 
Öljyn vähittäismyynnin kolmannen neljänneksen vertailukelpoinen liikevoitto oli 7 miljoonaa euroa (21 milj.) ja liikevoitto 9 miljoonaa euroa (22 milj.). Segmentin tulokseen vaikutti negatiivisesti 11 miljoonan euron määräinen yhteistyökumppanin saatavista tehty alaskirjaus. Saman tapauksen johdosta raportoitiin 4 miljoonan euron alaskirjaus jo toisella neljänneksellä. Suomen asemaverkoston uudistus kasvatti kiinteitä kustannuksia.  
 
Neste Oil on onnistunut säilyttämään markkinaosuutensa Suomen bensiinimarkkinoilla, vaikka bensiinin kysyntä on laskenut läpi vuoden 2008. Heikompi kysyntä on painanut myös bensiinin vähittäismyyntimarginaaleja. Dieselin myynti on kasvanut edelleen. Öljyn vähittäismyynnin Suomen toimintojen kannattavuuden ja kilpailukyvyn parantamiseen tähtäävä projekti on edennyt suunnitelmien mukaan.
 
Itämeren alueen muissa maissa talouden heikentyminen on näkynyt myyntimäärien laskuna, mutta ei merkittävästi vähittäismyynnin marginaaleissa. Luoteis-Venäjällä sekä myyntimäärät että marginaalit olivat hieman edellisvuoden vastaavaa jaksoa matalammat.
 
Neste Oililla oli syyskuun lopussa 891 (896) asemaa Suomessa ja 279 (257) muissa maissa Itämeren alueella.
 
Öljyn vähittäismyynnin kumulatiivinen 12 kuukauden vertailukelpoinen sidotun pääoman tuotto oli syyskuun lopussa 10,0 prosenttia.
 

Shipping
 
 
Shippingin vertailukelpoinen liikevoitto oli 23 miljoonaa euroa (-1 milj.) ja liikevoitto 22 miljoonaa euroa (-4 milj.).
 
Vahvan kannattavuuden taustalla olivat vuodenaikaan ja vertailujaksoon nähden poikkeuksellisen korkeat rahtihinnat sekä erinomainen laivaston käyttöaste.
 
Shippingin kumulatiivinen 12 kuukauden vertailukelpoinen sidotun pääoman tuotto oli 16,4 prosenttia.
 
 
Osakkeet, kaupankäynti ja omistus
 
Kolmannella neljänneksellä käytiin kauppaa yhteensä 85 821 084 Neste Oilin osakkeella eli noin 1,3 miljardilla eurolla. Osakkeen korkein noteeraus oli 17,89 euroa ja alin 14,25 euroa. Neljänneksen päätöskurssi oli 14,57 euroa ja yhtiön markkina-arvo syyskuun lopussa 3,7 miljardia euroa. Päivittäin vaihdettiin keskimäärin 1,3 miljoonaa osaketta, mikä vastaa 0,5 prosenttia yhtiön osakkeista.
 
Neste Oilin kaupparekisteriin merkitty osakepääoma oli syyskuun lopussa 40 miljoonaa euroa ja osakkeiden kokonaismäärä 256 403 686. Yhtiö ei omista lainkaan omia osakkeitaan, eikä hallituksella ole oikeutta ostaa takaisin yhtiön osakkeita eikä laskea liikkeeseen vaihtovelkakirjalainoja, osakeoptioita tai uusia osakkeita.
 
Syyskuun lopussa Suomen valtio omisti Neste Oilin osakkeista 50,1 prosenttia, ulkomaiset instituutiot 23,0 prosenttia, suomalaiset instituutiot 18,2 prosenttia ja suomalaiset kotitaloudet 8,6 prosenttia.
 
 
Oikeudenkäynti
 
Neste Oil on täsmentänyt YIT:lle kohdistamiaan vaatimuksia huhtikuun alussa välimiesoikeuden ratkaistavaksi annetussa urakkakiistassa. Neste Oilin täsmennetyt vaatimukset YIT Teollisuus- ja verkkopalvelut Oy:tä kohtaan ovat yhteensä noin 107 miljoonaa euroa. Summa koostuu urakan viivästykseen liittyvistä vahingoista, jotka ovat täsmentyneet noin 38,5 miljoonaksi euroksi, ja viivästymisestä seuranneista tuotannon menetyksistä johtuvista noin 68,5 miljoonan euron vahingoista. Yhtiöiden välinen kiista perustuu Neste Oilin Porvoon öljynjalostamolle kesällä 2007 valmistuneen tuotantolinja 4:n mekaanisten asennustöiden taloudellisessa loppuselvityksessä syntyneeseen erimielisyyteen. YIT on esittänyt Neste Oilia kohtaan vastavaatimuksia noin 25 miljoonan euron edestä. Niiden pääasiallisena perusteena ovat urakassa suoritetut työt ja urakan pitkittymisestä johtuneet lisäkustannukset. Osapuolet kiistävät puolin ja toisin toistensa vaatimukset.


Muutoksia yhtiön johdossa
 
Toimitusjohtaja Risto Rinne jäi yli 30 vuoden palveluksen jälkeen eläkkeelle 1.10.2008. Uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty Matti Lievonen, joka aloittaa tehtävässä 1.12.2008. Siihen asti toimitusjohtajan tehtäviä hoitaa varatoimitusjohtaja Jarmo Honkamaa.
 
Talous- ja rahoitusjohtaja Petri Pentti jätti Neste Oilin syyskuun lopussa siirtyäkseen toisen yhtiön palvelukseen. Hänen seuraajaansa ei ole vielä nimitetty. Corporate Controller Risto Takkala toimii väliaikaisena talous- ja rahoitusjohtajana, kunnes uusi henkilö nimitetään.
 
 
Henkilöstö
 
Neste Oililla oli kolmannella neljänneksellä keskimäärin 5 162 (4 806) työntekijää. Syyskuun lopussa yhtiö työllisti 5 182 henkilöä (30.9.2007: 4 834).
 
 
Terveys, turvallisuus ja ympäristö
 
Neste Oilin tärkein työturvallisuuden mittari TRIF oli syyskuun lopussa 5,8 (5,7). Mittari kertoo oman henkilöstön ja yhtiölle työskentelevien aliurakoitsijoiden kirjattujen tapaturmien kokonaismäärän miljoonaa työtuntia kohden. Tavoite vuodelle 2008 on alle 5.
 
Syyskuun loppuun mennessä sattui 41 poissaoloon johtanutta tapaturmaa, ja poissaoloon johtavien tapaturmien määrän miljoonaa työtuntia kohti kertova tapaturmataajuus (LWIF) oli 3,4. Tavoitetaso on alle 3.
 
 
Strategian toteuttaminen
 
Neste Oil on jatkanut puhtaamman liikenteen strategiansa toteuttamista. Siihen liittyen yhtiö investoi parhaillaan tehtaisiin uusiutuvan NExBTL-dieselin ja huippulaatuisten perusöljyjen tuotannon kasvattamiseksi. Lisäksi yhtiö rakentaa isomerointiyksikköä, jolla parannetaan bensiinin laatua. Kaikki käynnissä olevat investointihankkeet Porvoossa, Singaporessa, Rotterdamissa ja Bahrainissa etenevät suunnitelmien mukaan.
 
Perusselvitys uuden jatkojalostusyksikön (vetykrakkeri) rakentamisesta Naantaliin on saatu tehdyksi. Kansainvälisen talouden epävarmuuden ja korkeiden investointikustannusten takia yhtiö ei tässä vaiheessa näe edellytyksiä hanketta koskevalle investointipäätökselle.
 
 
Mahdolliset lyhyen ja pitkän aikavälin riskit
 
Öljymarkkinat ovat edelleen hyvin vaihtelevat. Öljynjalostajat ovat alttiita poliittisille ja taloudellisille tapahtumille sekä luonnonilmiöille, jotka voivat vaikuttaa sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä öljytuotteiden kysyntään ja tarjontaan.
 
Lähitulevaisuuden suurimmat epävarmuustekijät liittyvät maailmantalouden heikentymiseen, joka vaikuttaa todennäköisesti öljytuotteiden ja erityisesti bensiinin kysyntään. Kansainvälisten rahoitusmarkkinoiden ongelmat ovat lisänneet yleistä epävarmuutta, minkä seurauksena asiakkaiden saatavien hallinta on entistäkin tärkeämpää. Myös äkilliset, suunnittelemattomat tuotantokatkokset yhtiön laitoksilla muodostavat lyhyen aikavälin riskin. 
 
Nopeat ja suuret raaka-aineiden ja tuotteiden hinnanvaihtelut voivat johtaa merkittäviin varastovoittoihin tai -tappioihin tai käyttöpääoman muutoksiin. Näillä puolestaan voi olla selvä vaikutus yhtiön IFRS:n mukaiseen liikevoittoon sekä kassavirtaan.
 
Pitkällä aikavälillä rahoituksen saatavuus, kasvavat pääomakustannukset sekä uusien, kilpailukykyisten ja kustannustehokkaiden raaka-aineiden hankkimiseen ja kehittämiseen liittyvät haasteet saattavat vaikuttaa konsernin kasvusuunnitelmiin.
 
EU:n ja eräiden muiden keskeisten markkina-alueiden biopolttoaineita koskevan lainsäädännön kehitys ja sisältö voivat vaikuttaa biopolttoainemarkkinoiden kehityksen nopeuteen.
 
Tärkeimmät Neste Oilin tulokseen vaikuttavat markkinatekijät ovat kansainväliset jalostusmarginaalit, Pohjanmeren Brent-raakaöljyn ja venäläisen raskaamman raakaöljyn (REB) välinen hintaero sekä Yhdysvaltain dollarin ja euron välinen valuuttakurssi.
 
Tarkempia tietoja Neste Oilin riskeistä ja riskienhallinnasta on saatavissa yhtiön vuoden 2007 vuosikertomuksesta ja tilinpäätöksestä.
 
 
Lähiajan näkymät

Epävarmuustekijät maailmantaloudessa näyttävät jatkuvan, ja ne ovat jo johtaneet ennätyksellisiin vaihteluihin öljyn hinnoissa. Neste Oil arvioi raportoivansa lisää varastotappioita vuoden 2008 neljännellä neljänneksellä.
 
Maailmanlaajuista öljyn kysyntää koskevia arvioita on korjattu alaspäin läpi vuoden. Tämä on koskenut etenkin bensiinin kysyntää ja näkynyt varsinkin Yhdysvaltojen bensiinin kulutuksessa.
 
Dieselin ja keskitisleiden kysyntä näyttäisi pysyvän vahvana suhteessa bensiiniin, minkä taustalla on ennen kaikkea Aasian kysyntä. Tästä hyötyvät jalostuskapasiteettinsa dieselin tuotantoon suunnanneet jalostajat kuten Neste Oil.
 
Uusiutuvan NExBTL-dieselin tuotantomäärät jäävät pieniksi viimeisellä vuosineljänneksellä, koska Porvoon NExBTL-laitoksella toteutetaan puolentoista kuukauden suunniteltu huoltoseisokki.

Perusöljyjen marginaalien odotetaan säilyvän vahvoina loppuvuonna 2008. Bensiinikomponentti iso-oktaanin kysynnän ennustetaan kärsivän heikosta bensiinimarkkinasta.

Talouskasvun hidastumisen odotetaan hiljentävän vähittäismyyntimarkkinoita Suomessa ja Itämeren alueella.

Öljyn rahtihinnat ovat normalisoituneet kahden edellisen neljänneksen tasolta, joka oli vuodenaikaan nähden epätavallisen korkea.
 
Konsernin investointiennuste vuodelle 2008 on laskettu 550 miljoonaan euroon aikaisemmasta 600 miljoonasta eurosta.
 
 
Neljännen neljänneksen ja koko vuoden 2008 tulokset
 
Neste Oil julkistaa neljännen neljänneksen ja koko vuoden 2008 tuloksensa 5.2.2009 noin klo 9.
 
 
Espoossa 23. lokakuuta 2008
 
Neste Oil Oyj
Hallitus
 
 
Edellä esitetyt tiedot sisältävät tai niiden voidaan katsoa sisältävän tulevaisuudennäkymistä annettuja lausuntoja, jotka liittyvät tuleviin tapahtumiin tai yhtiön tulevaan taloudelliseen tulokseen, mukaan lukien strategiset suunnitelmat, potentiaalinen kasvu, suunnitellut liiketoimintojen muutokset, arvioidut pääomakustannukset, tulevan kassavirran lähteet ja sitä koskevat vaatimukset, likviditeetti ja kustannussäästöt, joihin sisältyy tunnettuja ja tuntemattomia riskejä, epävarmuustekijöitä ja muita tekijöitä, joiden seurauksena Neste Oil Oyj:n tai sen toimialojen todelliset tulokset, toiminnan tasot tai saavutukset voivat olla merkittävästi erilaiset kuin tulevaisuudennäkymistä annetuissa lausunnoissa on esitetty tai annetaan ymmärtää.  Joissakin tapauksissa tällaiset lausunnot voi tunnistaa ehdollisesta ilmaisutavasta ("saattaa", "ehkä", "tulee olemaan", "odotetaan", "suunnitellusti", "arvioidaan", "uskotaan", "ennustetaan", "potentiaalinen" jne.) tai muista vastaavista ilmaisuista. Tulevaisuudennäkymistä annettuihin lausuntoihin liittyy aina riskejä ja epävarmuustekijöitä, koska ne liittyvät tapahtumiin ja riippuvat olosuhteista, joiden ilmenemisestä tulevaisuudessa ei ole varmuutta. Tulevat tulokset voivat olla merkittävästikin erilaisia kuin tulevaisuudennäkymiä koskevissa lausunnoissa esitetyt tai vihjatut tulokset. Kaikki tässä katsauksessa tulevaisuudennäkymistä esitetyt lausunnot perustuvat Neste Oilin johdon nykyhetkiseen tietämykseen, eikä Neste Oil Oyj sitoudu päivittämään niitä. Tämän katsauksen tietoja ei tule katsoa sijoitusneuvoiksi eikä tarjoukseksi myydä tai kehotukseksi ostaa arvopapereita tai muutoin osallistua sijoitustoimintaan.
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
TUNNUSLUKUJEN LASKENTAKAAVAT
 
TALOUDELLISTA KEHITYSTÄ KUVAAVAT TUNNUSLUVUT
 
Liikevoitto = Liikevoitto sisältää tuotot tuotteiden ja palveluiden myynnistä, muut liiketoiminnan tuotot kuten osakkeiden ja aineettomien ja aineellisten hyödykkeiden myyntivoitot sekä osuuden osakkuusyritysten ja yhteisyritysten tuloksesta. Liikevoitosta on vähennetty osakkeiden ja aineettomien ja aineellisten hyödykkeiden myyntitappiot sekä kulut, jotka liittyvät tuotteiden ja palvelujen tuotantoon, markkinointiin ja myyntiin, yleishallintoon, sekä poistot ja arvonalentumiset. Öljy- ja rahtijohdannaisten realisoituneet ja realisoitumattomat käyvän arvon muutokset sekä tulevan rahavirran, myyntien ja ostojen, suojaamiseen käytettävien valuutta- ja öljyjohdannaisten realisoituneet voitot tai tappiot, jotka kirjataan tuloslaskelmaan, sisältyvät myös liikevoittoon.
 
Vertailukelpoinen liikevoitto = Liikevoitto -/+ varastovoitot/-tappiot -/+ osakkeiden ja aineettomien ja aineellisten hyödykkeiden myyntivoitot/-tappiot - öljy- ja rahtijohdannaisten realisoitumaton käypien arvojen muutos
 
Oman pääoman tuotto, (ROE) % = 100 x (Voitto ennen veroja - verot) / Oma pääoma keskimäärin
 
Sijoitetun pääoman tuotto ennen veroja, (ROCE) % = 100 x (Voitto ennen veroja + korko- ja muut rahoituskulut) / Sijoitettu pääoma keskimäärin
 
Sijoitetun pääoman keskimääräinen tuotto verojen jälkeen, (ROACE) % = 100 x (Kauden voitto (oikaistuna varastovoitolla/-tappiolla, aineettomien ja aineellisten hyödykkeiden myyntivoitoilla/-tappioilla sekä realisoitumattomilla öljy- ja rahtijohdannaisten käypien arvojen muutoksilla, verojen jälkeen) + vähemmistöosuus + korkokulut ja korollisiin velkoihin liittyvät rahoituskulut (verojen jälkeen)) / Sijoitettu pääoma keskimäärin
 
Sijoitettu pääoma = Taseen loppusumma - korottomat velat - laskennalliset verovelat - varaukset
 
Korollinen nettovelka = Korolliset velat - rahat ja pankkisaamiset
 
Velan osuus kokonaispääomasta, % = 100 x Korolliset nettovelat / (Korolliset nettovelat + oma pääoma yhteensä)
 
Velkaantumisaste (gearing), % = 100 x (Korolliset nettovelat / Oma pääoma yhteensä)
 
Omavaraisuusaste, % = 100 x Oma pääoma yhteensä / (Taseen loppusumma - saadut ennakot)
 
 
Sidotun pääoman tuotto, % = 100 x Segmentin liikevoitto / Segmentin sidottu pääoma keskimäärin
 
Vertailukelpoinen sidotun pääoman tuotto, % = 100 x Segmentin vertailukelpoinen liikevoitto / Segmentin sidottu pääoma keskimäärin
 
Segmentin sidottu pääoma = Segmentin aineettomat hyödykkeet, aineelliset hyödykkeet, osuudet osakkuus- ja yhteisyrityksissä, eläkesaamiset, vaihto-omaisuus sekä segmenteille kohdistetut korottomat saamiset ja velat, varaukset ja eläkevelvoitteet
 
OSAKEKOHTAISET TUNNUSLUVUT
 
Tulos / osake (EPS) = Emoyhtiön osakkeenomistajille kuuluva kauden voitto / Osakkeiden keskimääräinen osakeantioikaistu lukumäärä tilikauden aikana
 
Oma pääoma / osake = Emoyhtiön osakkeenomistajille kuuluva oma pääoma / Osakkeiden osakeantioikaistu lukumäärä tilikauden lopussa
 
Kassavirta / osake = Liiketoiminnan nettokassavirta / Osakkeiden keskimääräinen osakeantioikaistu lukumäärä tilikauden aikana