26 Toukokuu 2009

Neste Oilin uusiutuvaa NExBTL-dieseliä valmistavan laitoksen peruskivi muurattiin Rotterdamissa

Neste Oilin uusiutuvista raaka-aineista valmistettavaa NExBTL-dieseliä tuottavan laitoksen peruskivi muurattiin tänään Rotterdamin satamassa. Valmistuttuaan Euroopan suurin uusiutuvaa dieseliä tuottava laitos työllistää yli 100 henkilöä. Laitoksen kapasiteetti on 800 000 tonnia uusiutuvaa dieseliä vuodessa, ja sen investointikustannus on noin 670 miljoonaa euroa. 
 
"Kun Rotterdamin laitos valmistuu, meistä tulee selkeästi Euroopan johtava uusiutuvan dieselin tuottaja. NExBTL-dieselimme edustaa uusinta polttoaineteknologiaa, jota haluamme viedä eteenpäin Euroopassa", sanoo Neste Oilin toimitusjohtaja Matti Lievonen.
 
Rakenteilla oleva laitos vahvistaa myös Rotterdamin sataman roolia Euroopan johtavana biopolttoaineiden keskittymänä.
 
"Olemme erittäin iloisia siitä, että Neste Oil rakentaa laitoksensa tänne. Se osoittaa, että Rotterdam alueena houkuttelee sekä innovaatioita että investointeja. Neste Oilin investointi Euroopan parhaaseen uusiutuvan dieselin teknologiaan vahvistaa edelläkävijän mielikuvaa Rotterdamista," sanoo Ahmed Aboutaleb, Rotterdamin kaupunginjohtaja.
 
"Neste Oilin Rotterdamin NExBTL-laitos ja sen käyttämä teknologia ovat merkittävässä roolissa Euroopan taistelussa ilmastonmuutosta vastaan, " sanoo Frans Timmermans, Alankomaiden Eurooppa-asioista vastaava ministeri.
Laitoksen vuotuinen 800 000 tonnin tuotantokapasiteetti on tärkeä askel kohti EU:n asettamaa tavoitetta, jonka mukaan 10 prosenttia liikenteen polttoaineista tulisi olla lähtöisin uusiutuvista energialähteistä. Neste Oilin itse kehittämä NExBTL on maailman puhtainta ja edistyksellisintä dieseliä. Sen käyttö vähentää kasvihuonekaasupäästöjä 40-80 prosenttia fossiiliseen dieseliin verrattuna. Puolueettomat tutkimukset osoittavat myös pakokaasupäästöjen pienentyvän merkittävästi.
 
Neste Oilin varatoimitusjohtaja ja Uusiutuvat polttoaineet -liiketoiminta-alueen johtaja Jarmo Honkamaa sanoo: "Neste Oilin NExBTL on maailman paras diesel, joka tarjoaa kustannustehokkaan ratkaisun sekä hiilidioksidi- että pakokaasupäästöjen vähentämiseen. Rotterdamin investointimme on sekä kooltaan että arvoltaan suuri, ja olen iloinen, että se toteutuu juuri täällä. Alankomaat tunnetaan yhtenä EU:n johtavista jäsenvaltioista ympäristökysymyksissä."
 
Kesällä 2007 käynnistyneessä ensimmäisessä NExBTL-laitoksessaan Porvoossa Neste Oil käyttää raaka-aineena palmuöljyä, rypsiöljyä sekä elintarviketeollisuuden rasvajätettä. Neste Oil pitää raaka-ainehankinnan vastuullisuutta yhtenä peruslähtökohdistaan, mikä näkyy muun muassa yhtiön sitoutumisena ainoastaan sertifioidun palmuöljyn käyttöön vuoden 2015 loppuun mennessä tai jo aikaisemminkin, mikäli sertifioitua palmuöljyä on riittävästi saatavilla. Suurin osa yhtiön tutkimus- ja kehitysvaroista käytetään tulevaisuuden uusiutuvien raaka-aineiden kehittämiseen.

Neste Oil Oyj
 
Hanna Maula
viestintäjohtaja
 
 
Lisätietoja: Jarmo Honkamaa, varatoimitusjohtaja ja Uusiutuvat polttoaineet -liiketoiminta-alueen johtaja, puh. 010 458 4758
 
 
Neste Oil lyhyesti
 
Neste Oil Oyj on korkealaatuisiin puhtaamman liikenteen polttoaineisiin keskittyvä jalostus- ja markkinointiyhtiö. Yhtiö tähtää maailman johtavaksi uusiutuvista raaka-aineista valmistetun dieselin toimittajaksi. Neste Oilin öljynjalostamot sijaitsevat Porvoossa ja Naantalissa, ja niiden raakaöljyn jalostuskapasiteetti on yhteensä noin 260 000 tynnyriä päivässä. Yhtiön liikevaihto vuonna 2008 oli 15 miljardia euroa, ja sen palveluksessa työskentelee noin 5 200 henkilöä. Neste Oilin osake on listattu NASDAQ OMX Helsingissä. Lisätietoja: www.nesteoil.fi.
 
 
Uusiutuvista raaka-aineista valmistettu NExBTL-diesel
 
Neste Oilin oman tuotekehityksen tulos, NExBTL, on puhtainta saatavilla olevaa dieseliä. Se mahdollistaa merkittävät kasvihuone- ja pakokaasujen päästövähenemät fossiiliseen dieseliin verrattuna. Kasvihuonekaasujen vähenemä riippuu käytettävästä raaka-aineesta. Tutkimukset osoittavat, että koko tuotteen elinkaaren ajalta laskettu NExBTL-dieselin päästövähenemä verrattuna fossiiliseen dieseliin on 40-80 %. NExBTL-dieseliä voi käyttää sellaisenaan tai sekoitettuna fossiiliseen dieseliin. Sen käyttö ei edellytä muutoksia nykyisissä autoissa tai jakelujärjestelmissä.   
 
Uusiutuvista raaka-aineista valmistettu NExBTL diesel on ratkaisu ilmansaasteiden vähentämiseen vilkkaasti liikennöidyillä kaupunkialueilla. Suomen pääkaupunkiseudulla on käynnissä koehanke, jossa on mukana 300 tavallista joukkoliikenteen bussia. Tulokset osoittavat, että NExBTL-dieselin käyttö vaikuttaa merkittävästi paikallisilman laatuun. Tulokset osoittavat myös, että NExBTL-dieseliä voidaan käyttää korkeina pitoisuuksina (>30 %) tai jopa sellaisenaan. Sen käyttö tuo vanhojen auton päästöt modernien dieselautojen tasolle.