12 Joulukuu 2017

Neste Oyj:n hallitus päätti osakeohjelman 2018-2020 yksityiskohdista

Neste Oyj 
Pörssitiedote                                                           
12.12.2017 klo 15.45

Neste Oyj:n hallitus päätti osakeohjelman 2018-2020 yksityiskohdista                                                                     

Neste Oyj:n hallitus on päättänyt osakeohjelman 2018-2020 kohderyhmästä, mahdollisten palkkioiden suuruudesta ja ansaintakriteereistä.

Osakeohjelman 2018-2020 kohderyhmään kuuluu noin 130 henkilöä, mukaan lukien yhtiön johtoryhmän jäsenet.

Mahdollinen palkkio ansaintajaksolta 2018-2020 perustuu yhtiön osakkeen kokonaistuoton (TSR) suhteelliseen kehitykseen ja konsernin kumulatiiviseen vertailukelpoiseen vapaaseen kassavirtaan. Ansaintajaksolta 2018-2020 maksettavat palkkiot vastaavat yhteensä enintään noin 176 000 Neste Oyj:n osakkeen arvoa (sisältäen myös rahana maksettavan osuuden).

Mahdollinen palkkio ansaintajaksolta 2018-2020 maksetaan vuonna 2021 osittain yhtiön osakkeina ja osittain rahana. Rahaosuudella pyritään kattamaan palkkiosta avainhenkilölle aiheutuvia veroja ja veronluonteisia maksuja. Palkkiona maksettuja osakkeita ei saa luovuttaa 12 kuukauden mittaisen rajoitusjakson aikana. Mikäli avainhenkilön työ- tai toimisuhde päättyy ennen palkkion maksamista, palkkiota ei pääsääntöisesti makseta. Mikäli avainhenkilön työ- tai toimisuhde päättyy ennen rajoitusjakson päättymistä, avainhenkilön on pääsääntöisesti palautettava palkkiona maksetut osakkeet yhtiölle.

Järjestelmän ja vuositason lyhyen aikavälin kannustinohjelman perusteella yhteensä maksettavat palkkiot eivät voi minään vuonna ylittää 120 prosenttia avainhenkilön kiinteästä bruttovuosipalkasta.

Avainhenkilön on omistettava kaikki koko järjestelmän perusteella palkkiona saamansa osakkeet myös rajoitusjakson jälkeen, kunnes johtoryhmän jäsenen osakeomistus yhtiössä yhteensä vastaa hänen kiinteän bruttovuosipalkkansa arvoa, ja muun avainhenkilön osakeomistus yhtiössä yhteensä vastaa puolta hänen kiinteän bruttovuosipalkkansa arvosta. Tämä osakemäärä on omistettava niin kauan kuin avainhenkilön jäsenyys konsernin johtoryhmässä jatkuu tai niin kauan kuin muun avainhenkilön työsuhde konserniyhtiössä jatkuu.

Neste Oyj


Jorma Eloranta
Hallituksen puheenjohtaja

Lisätietoja:
Jorma Eloranta, hallituksen puheenjohtaja, puh. 010 458 4484
Hannele Jakosuo-Jansson, henkilöstö- ja turvallisuusjohtaja, puh. 010 458 4688

Neste lyhyesti

Neste (NESTE, Nasdaq Helsinki) luo vastuullisia vaihtoehtoja liikenteen, yritysten ja kuluttajien tarpeisiin.  Voimme auttaa asiakkaitamme pienentämään hiilijalanjälkeään kaikkialla maailmassa laadukkailla ja vähäpäästöisillä uusiutuvilla tuotteilla ja korkealaatuisilla öljytuotteilla, jotka voidaan yhdistää räätälöidyiksi palveluratkaisuiksi. Olemme maailman suurin jätteistä ja tähteistä jalostetun uusiutuvan dieselin tuottaja ja tuomme uusiutuvia ratkaisuja myös lentämiseen ja muoviteollisuuteen. Haluamme olla luotettava kumppani, jonka osaamista, tutkimustyötä ja vastuullisia toimintatapoja arvostetaan laajasti. Vuonna 2016 Nesteen liikevaihto oli 11,7 miljardia euroa ja olimme edelleen mukana 100 vastuullisimman yrityksen Global 100 listalla. Lue lisää:neste.com