24 Marraskuu 2016

Neste tyytyväinen Suomen uuteen energia- ja ilmastostrategiaan

Neste Oyj
Lehdistötiedote
24.11.2016 klo 17.30

Neste tyytyväinen Suomen uuteen energia- ja ilmastostrategiaan

Neste_005_26600_4.jpg

Valtioneuvosto on julkistanut kansallisen energia- ja ilmastostrategian ja päivittänyt siihen liittyviä keskeisiä kansallisia tavoitteita.

Neste on tyytyväinen siitä, että strategia vahvistaa Suomen panostavan pitkäjänteisesti ilmastonmuutoksen vastaiseen työhön myös tulevaisuudessa. Yhtiö pitää strategiassa tarkennettua tavoitetta nostaa liikenteen uusiutuvien polttoaineiden osuus 30 prosenttiin vuoteen 2030 mennessä ilmastotavoitteiden saavuttamisen näkökulmasta välttämättömänä tavoitteena sekä järkevänä biotalouspolitiikkana.

Neste pystyy omalla kehittyneiden ja vähäpäästöisten uusiutuvien polttoaineiden jalostuksellaan tukemaan Suomen kansallisten, mutta myös EU-alueen ja muidenkin markkinoiden ilmastotavoitteiden saavuttamista sekä kehitystä kohti hiilineutraalia tai -vapaata yhteiskuntaa.

Neste pitää liikenteen biopolttoaineita keskeisimpinä kustannustehokkaina ratkaisuina Suomelle asetettujen lyhyen ja keskipitkän aikavälin tavoitteiden saavuttamisessa. Yhtiön vähäpäästöisten liikennepolttoaineiden - erityisesti Neste uusiutuvan dieselin - keskeinen vahvuus on, että sitä voidaan käyttää uusissa ja vanhoissa dieselajoneuvoissa ilman mitään muutoksia. Sitä voidaan käyttää joustavasti niin polttoaineseoksissa, ja toisin kuin perinteisiä biopolttoaineita, myös sellaisenaan. Neste uusiutuvan dieselin käyttö on kustannustehokasta myös siksi, ettei sen käytön lisääminen Suomen liikenteessä vaadi jakeluinfrastuktuurin muutoksia, kuten investointeja polttoaineen jakeluverkostoon Suomessa.

Nesteen uusiutuvia tuotteita voidaan jalostaa joustavasti lähes mistä tahansa jäterasvasta tai kasviöljystä. Yhtiön uusiutuvien raaka-aineiden valikoimaan kuuluu jo yli 10 eri raaka-ainetta, ja jo noin 80 prosenttia yhtiön uusiutuvien tuotteiden jalostuksessa käytettävistä raaka-aineista on jätteitä ja tähteitä. Keskeinen edellytys sekä ilmastotavoitteiden saavuttamiselle että koko biopolttoaineteollisuuden kansainväliselle kilpailukyvylle on se, että niin kansallinen kuin EU-tason lainsäädäntökin tukee alan mahdollisimman laaja-alaista raaka-ainekäyttöä.

Kaikkia ratkaisuja tarvitaan

Nesteen näkemyksen mukaan pidemmän aikavälin tavoitteita ei Suomessa saavuteta, ellei kaikkiin olemassa oleviin uusiutuviin ratkaisuihin - niin nestemäisiin uusiutuviin polttoaineisiin kuin muun muassa sähkö- ja kaasuajoneuvojenkin käyttöönottoon - panosteta. Kaikkia ratkaisuja tarvitaan ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi.

Nesteen keskeisin rooli pidemmällä aikavälillä liittyy erityisesti raskaan liikenteen ja lentoliikenteen hiilineutraalin kasvun mahdollistamiseen niin Suomessa kuin maailmanlaajuisestikin. Yhtiön ratkaisut tukevat vähähiilistä kehitystä myös liikennesektorin ulkopuolella, kuten kemianteollisuudessa ja erityisesti muoviteollisuudessa.

"Kansalliset ilmasto- ja energialinjaukset ovat yksi keskeinen keino vaikuttaa ilmastonmuutokseen", Nesteen yhteiskuntasuhteista vastaava Ilkka Räsänen sanoo. "Olemme erityisen ylpeitä siitä, että Suomessa, kuten muissakin Pohjoismaissa, poliittinen tahto on säilyttää edelläkävijärooli ilmastonmuutoksen vastaisissa toimissa sekä pitää kansalliset ilmastotavoitteet EU-tasoa haastavampina", Räsänen jatkaa.

Neste Oyj

Osmo Kammonen
Viestintä- ja brändimarkkinointijohtaja

Lisätietoja:
Ilkka Räsänen, yhteiskuntasuhdejohtaja, puh. 010 458 5123, ilkka.j.rasanen(@)neste.com

Lue myös:
Öljy- ja biopolttoaineala: Biopolttoaineet tärkeässä roolissa energia- ja ilmastotavoitteiden toteutuksessa

Yhdysvaltain ympäristöviranomainen (EPA) päätti lisääntyvistä uusiutuvien polttoaineiden velvoitteista vuodelle 2017

Neste lyhyesti
Neste (NESTE, Nasdaq Helsinki) luo vastuullisia vaihtoehtoja liikenteen, yritysten ja kuluttajien tarpeisiin. Voimme auttaa asiakkaitamme pienentämään hiilijalanjälkeään kaikkialla maailmassa laadukkailla ja vähäpäästöisillä uusiutuvilla tuotteilla ja korkealaatuisilla öljytuotteilla, jotka voidaan yhdistää räätälöidyiksi palveluratkaisuiksi. Olemme maailman suurin jätteistä ja tähteistä jalostetun uusiutuvan dieselin tuottaja ja tuomme uusiutuvia ratkaisuja myös lentämiseen ja muoviteollisuuteen. Haluamme olla luotettava kumppani, jonka osaamista, tutkimustyötä ja vastuullisia toimintatapoja arvostetaan laajasti. Vuonna 2015 Nesteen liikevaihto oli 11 miljardia euroa ja olimme edelleen mukana 100 vastuullisimman yrityksen Global 100 listalla. Lue lisää: neste.com