8 Syyskuu 2016

Neste uudistaa Suomen diesel-markkinan - tuo 100%:sti uusiutuvan dieselin autoilijoille

Neste Oyj
Lehdistötiedote
8.9.2016 klo 12.30

Neste uudistaa Suomen diesel-markkinan - tuo 100%:sti uusiutuvan dieselin autoilijoille

Neste_asema_2015_016.jpg

Neste suunnittelee tuovansa kokonaan uusiutuvista raaka-aineista valmistetun dieselin valituille asemille Suomeen vuoden vaihteessa. Tuotteella Neste haluaa tarjota ympäristötietoisille kuluttajille ja yritysasiakkaille kestävän ja helposti käyttöönotettavan ratkaisun autoilusta syntyvien päästöjen vähentämiseksi. Valtaosa yhtiön käyttämistä uusiutuvista raaka-aineista on erilaisia jätteitä ja tähteitä. Tuotteen lanseeraus on myös yksi niistä tavoista, joilla Neste osallistuu Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoteen 2017.

"Neste on edelläkävijä puhtaamman liikenteen polttoaineiden kehittämisessä. Hyvinä esimerkkeinä tästä toimivat premium-luokan Neste Pro Diesel sekä korkealaatuiset Neste Futura -polttonesteet. Nyt tuomme ensimmäisenä Suomessa markkinoille täysin uusiutuvista raaka-aineista valmistetun dieselin, jonka käyttö vähentää kasvihuonekaasupäästöjä jopa 90 prosenttia tavalliseen dieseliin verrattuna", kertoo markkinointijohtaja Mika Hyötyläinen Nesteen Öljyn vähittäismyynnistä.

"Merkittävästi pienemmän hiilijalanjälkensä lisäksi tuote on korkealaatuinen - se palaa tehokkaasti ja puhtaasti. Sen käyttöönotto on helppoa, sillä se ei vaadi muutoksia ajoneuvoihin. Lisäksi sitä voidaan tankata ajoneuvoon missä tahansa sekoitussuhteessa, eli tankkia ei tarvitse ajaa tyhjäksi, mikäli autoilija haluaa vaihtaa tähän erittäin ilmastoystävälliseen dieseliin", jatkaa Hyötyläinen.  

Nesteen kehittämän NEXBTL-teknologian avulla voidaan valmistaa lähes mistä tahansa eläin- ja kalarasvajätteestä tai kasviöljystä huippulaatuista uusiutuvaa dieseliä ja muita uusiutuvia tuotteita. Neste tekee jatkuvaa kehitystyötä laajentaakseen vastuullisesti tuotettujen uusiutuvien raaka-aineiden valikoimaa entisestään.

100% Neste uusiutuvaa dieseliä käytetään laajalti muun muassa Kaliforniassa, jossa se auttaa kaupunkeja ja piirikuntia vähentämään liikenteestä syntyviä kasvihuonekaasupäästöjä. Käyttäjiä ovat muun muassa San Francisco, Oakland, Walnut Creek, Carlsbad sekä Sacramento. Yrityksistä Google ja UPS ovat myös päättäneet pienentää hiilijalanjälkeään Neste uusiutuvalla dieselillä. Suomessa Neste uusiutuva diesel tuotti vähäpäästöistä energiaa Flow-festivaalille ja Weekend Festivalille.

Neste Oyj

Osmo Kammonen
Viestintä- ja brändimarkkinointijohtaja

Lisätietoja: Mika Hyötyläinen, markkinointijohtaja, Öljyn vähittäismyynti -liiketoiminta-alue, puh. 010 458 4132

Neste lyhyesti

Neste on öljynjalostuksen ja uusiutuvien ratkaisujen edelläkävijä. Tarjoamme asiakkaillemme huippututkimukseen perustuvia puhtaamman liikenteen ja teollisuuden tuotteita. Olemme maailman johtava uusiutuvan dieselin tuottaja, ja vuotuinen tuotantokapasiteettimme on yli 2 miljoonaa tonnia. Olemme myös maailman suurin yhtiö, joka tuottaa uusiutuvia polttoaineita jätteistä ja tähteistä. Vastuullinen toimintamme on saanut tunnustusta muun muassa Dow Jonesin kestävän kehityksen indeksissä ja maailman vastuullisimpien yhtiöiden Global 100 -listalla. Liikevaihtomme vuonna 2015 oli noin 11 miljardia euroa, ja osakkeemme on listattu NASDAQ Helsingissä. Puhtaampaa liikennettä, energiaa ja elämää vie eteenpäin noin 5 000 ammattilaista. Lisätietoa: neste.com/fi