14 Joulukuu 2017

Nesteeltä uusi arvonlisäveropalautusten hakemista helpottava palvelu Suomeen ja Baltian maihin

Neste Oyj
Uutinen
14.12.2017

Nesteeltä uusi arvonlisäveropalautusten hakemista helpottava palvelu Suomeen ja Baltian maihin

Neste on lanseerannut uuden arvonlisäveropalautusten hakemista helpottavan palvelun, Neste ALV-palautuspalvelun, jonka kautta asiakkaat voivat antaa palautushakemuksensa Nesteen tehtäväksi. Aiemmin yritysten itsensä on pitänyt hakea ulkomailla ostettujen polttoaineiden arvonlisäverot takaisin kunkin ostomaan viranomaisilta.

"Kehitämme tuote- ja palvelutarjontaamme aktiivisesti vastaamaan asiakkaidemme muuttuvia tarpeita. Tähän asti asiakkaamme ovat joutuneet hakemaan arvolisänveropalautuksensa itse. Hakemuksien täyttäminen vaatii kuitenkin paljon aikaa ja vaivaa, minkä vuoksi haluamme tarjota asiakkaillemme mahdollisuuden ulkoistaa tämä prosessi. Näin asiakkaillamme on yksi arjen murhe vähemmän, ja he pystyvät entistä paremmin keskittymään omaan liiketoimintaansa. Asiakkaamme saavat palvelun avulla arvonlisäveropalautukset ulkomailta ostamistaan polttoaineista nyt helpommin ja tarvittaessa myös nopeammin", kertoo Nesteen Marketing & Services -liiketoiminta-alueen markkinointijohtaja Mika Hyötyläinen.

Neste ALV-palautuspalvelu on saatavilla Suomen lisäksi kaikissa Baltian maissa. Standardipalvelussa palautusten hakuprosessi tehdään asiakkaan puolesta. Neste-kortilla Baltian maissa tankatessa kaikki tarvittava dokumentaatio lähetetään automaattisesti palautushakemusten liitteeksi eikä asiakkaan tarvitse itse kerätä ja lähettää kuitteja tai laskuja. Nopeimmillaan palautukset ovat asiakkaan pankkitilillä muutamassa viikossa. Neste voi myös toimittaa pelkän hakemukseen tarvittavan dokumentaation sähköisesti niille asiakkaille, jotka haluavat tehdä ALV-palautushakemuksensa itse.

Lisätietoja: Kalle Kivinen, Service Owner, Marketing & Services -liiketoiminta-alue, Neste, puh. 010 458 8397, kalle.kivinen(at)neste.com


Lue lisää:
Neste ALV-palautuspalvelu

Neste lyhyesti

Neste (NESTE, Nasdaq Helsinki) luo vastuullisia vaihtoehtoja liikenteen, yritysten ja kuluttajien tarpeisiin. Voimme auttaa asiakkaitamme pienentämään hiilijalanjälkeään kaikkialla maailmassa laadukkailla ja vähäpäästöisillä uusiutuvilla tuotteilla ja korkealaatuisilla öljytuotteilla, jotka voidaan yhdistää räätälöidyiksi palveluratkaisuiksi. Olemme maailman suurin jätteistä ja tähteistä jalostetun uusiutuvan dieselin tuottaja ja tuomme uusiutuvia ratkaisuja myös lentämiseen ja muoviteollisuuteen. Haluamme olla luotettava kumppani, jonka osaamista, tutkimustyötä ja vastuullisia toimintatapoja arvostetaan laajasti. Vuonna 2016 Nesteen liikevaihto oli 11,7 miljardia euroa ja olimme edelleen mukana 100 vastuullisimman yrityksen Global 100 -listalla. Lisätietoa: neste.com/fi