4 Heinäkuu 2017

Nesteen asemat tarjoavat kesätöitä yli 450 nuorelle tänä kesänä

Neste Oyj
Uutinen
4.7.2017 klo 9.00

Nesteen asemat tarjoavat kesätöitä yli 450 nuorelle tänä kesänä

Neste_asema_2015_010.jpg

Nesteen asemilla työskentelee tänä kesänä yli 450 kesätyöntekijää. Kesätyön kautta Neste-kauppiaat tarjoavat paikallisille nuorille mahdollisuuden tutustua työelämään ja yrittäjyyteen yhtenä uravaihtoehtona.

"On hienoa pystyä tarjoamaan nuorille mahdollisuus kesätöihin, joissa pääsee kokeilemaan erilaisia työtehtäviä monipuolisesti ja palvelemaan asiakkaita monilla eri kielillä. Suomalaiset nuoret ovat huippulahjakkaita, ja monen kielitaito karttuukin kohisten kesän aikana. Perehdytyksessä keskitymme erityisesti asiakaspalveluun ja ystävällisyyteen", Nesteen kauppias Jari-Pekka Koponen kertoo. Hän työllistää tänä kesänä yhteensä 30 nuorta Hankasalmen, Hartolan ja Joroisten Neste-asemilla.

Elokuussa lukion toisen luokan aloittava Jani Tarhonen on ollut  töissä Hartolan Nesteellä jo aiempina kesinä.

"Viihdyn täällä mainiosti, sillä olen päässyt tekemään tosi vaihtelevia töitä. Töissä olen oppinut erityisesti tulemaan erilaisten ihmisten kanssa toimeen. Aloitin työt toukokuun lopulla ja jatkan elokuuhun asti", Tarhonen sanoo.

Neste-kauppiaiden työllistämien yli 450 kesätyöntekijän lisäksi Neste Oyj:ssä työskentelee kesällä noin 300 harjoittelijaa pääasiassa yhtiön Espoon, Porvoon ja Naantalin toimipisteissä. Neste Oyj on myös konsernina mukana Vastuullinen kesäduuni -kampanjassa, johon osallistuvat työnantajat ovat sitoutuneet noudattamaan hyvän kesätyön periaatteita.

Lue lisää:
Neste työnantajana
Löydä lähin Neste-asema

Neste lyhyesti

Neste (NESTE, Nasdaq Helsinki) luo vastuullisia vaihtoehtoja liikenteen, yritysten ja kuluttajien tarpeisiin. Voimme auttaa asiakkaitamme pienentämään hiilijalanjälkeään kaikkialla maailmassa laadukkailla ja vähäpäästöisillä uusiutuvilla tuotteilla ja korkealaatuisilla öljytuotteilla, jotka voidaan yhdistää räätälöidyiksi palveluratkaisuiksi. Olemme maailman suurin jätteistä ja tähteistä jalostetun uusiutuvan dieselin tuottaja ja tuomme uusiutuvia ratkaisuja myös lentämiseen ja muoviteollisuuteen. Haluamme olla luotettava kumppani, jonka osaamista, tutkimustyötä ja vastuullisia toimintatapoja arvostetaan laajasti. Vuonna 2016 Nesteen liikevaihto oli 11,7 miljardia euroa ja olimme edelleen mukana 100 vastuullisimman yrityksen Global 100 -listalla. Lue lisää: neste.com