27 Tammikuu 2017

Nesteen Pre-order the Future -hanke voitokas vaikuttavan markkinoinnin Effie Awardseissa

Neste Oyj
Uutinen
27.1.2017

Nesteen Pre-order the Future -hanke voitokas vaikuttavan markkinoinnin Effie Awardseissa

effie original.jpg

Nesteen vuonna 2016 lanseeraama Pre-order the Future -hanke palkittiin kultaisella palkinnolla vaikuttavan markkinoinnin Effie Awardseissa Helsingissä 26. tammikuuta.

Pre-order the Future on globaali, osallistava hanke, jossa on kehitetty suuren yleisön kanssa innovatiivisia tapoja hyödyntää uusiutuvia materiaaleja tuotteiden ja palveluiden valmistamisessa. Yhdessä Spoken word- ja Youtube-artisti Prince Ea:n kanssa toteutetut videot ovat tavoittaneet maailmanlaajuisesti jo yli 550 miljoonaa katsojaa.

Tuomaristo perusteli Yrityskuva-sarjan voittoa seuraavasti: "Nesteen valitsema markkinointistrategia on erinomainen, thought leadership -aseman tavoittelu uusiutuvissa raaka-aineissa. Tavoite yhdisti koko organisaation. Tekijät tunnistivat oivallisesti, että laajan kiinnostuksen herättämiseksi toimii maineteko, ja lisäksi että kampanjassa tarvitaan viraalivaikutuksen aikaansaamiseksi suuren julkisuusarvon henkilö. Voittajatyö vaati tekijöiltä rohkeutta ja uskoa siihen, että niin B2B-kontaktit kuin uudenlainen asema saadaan, kun noustaan puheenaiheeksi."

"Toteutimme kampanjan yhdessä TBWA\Helsingin, Vizeumin, Cocoan ja Milttonin kanssa. Tämä on upea kiitos Nesteen koko tiimille ja yhteistyökumppaneille ja hieno arvostus ainutlaatuiselle projektille, joka on rikkonut ennätyksiä. Saavutimme ja ylitimme kampanjalle asetetut tavoitteet osin jopa moninkertaisesti ja olemme iloisia juuri tästä markkinoinnin tuloksellisuutta mittaavasta ja kansainvälisesti arvostetusta palkinnosta", iloitsee Nesteen markkinointijohtaja Sirpa Tuomi.

Lisättyä todellisuutta hyödyntävä oppimistyökalu julkaistaan keväällä 2017

Pre-order the Future hanke jatkuu parhaillaan lisättyä todellisuutta hyödyntävän oppimistyökalun, EduCyclen, kehitystyöllä. Hankkeen voittajakonseptiksi valittu Educycle auttaa lapsia hahmottamaan pelin keinoin, miten ihmisten tekemät valinnat vaikuttavat ilmastopäästöihin. Educycle-demoa on jo testattu yhdessä koululaisten kanssa ja prototyyppi valmistuu keväällä 2017 yhteistyössä mm. Aalto-yliopiston kanssa.

Tutustu Pre-order the Future -hankkeeseen
Tutustu EduCycle -hankkeeseen
Lue lisää Effie Awardseista

Neste lyhyesti

Neste (NESTE, Nasdaq Helsinki) luo vastuullisia vaihtoehtoja liikenteen, yritysten ja kuluttajien tarpeisiin. Voimme auttaa asiakkaitamme pienentämään hiilijalanjälkeään kaikkialla maailmassa laadukkailla ja vähäpäästöisillä uusiutuvilla tuotteilla ja korkealaatuisilla öljytuotteilla, jotka voidaan yhdistää räätälöidyiksi palveluratkaisuiksi. Olemme maailman suurin jätteistä ja tähteistä jalostetun uusiutuvan dieselin tuottaja ja tuomme uusiutuvia ratkaisuja myös lentämiseen ja muoviteollisuuteen. Haluamme olla luotettava kumppani, jonka osaamista, tutkimustyötä ja vastuullisia toimintatapoja arvostetaan laajasti. Vuonna 2015 Nesteen liikevaihto oli 11 miljardia euroa ja olimme edelleen mukana 100 vastuullisimman yrityksen Global 100 listalla. Lue lisää: neste.com