13 Toukokuu 2016

Nesteen urakoitsijaturvallisuuspalkinto Maintpartner Oy:lle

Neste Oyj
Lehdistötiedote
13.5.2016 klo 11.30

Nesteen urakoitsijaturvallisuuspalkinto Maintpartner Oy:lle

Neste palkitsee vuosittain urakoitsijan, joka on parantanut turvallisuuskäytäntöjään, toiminut tinkimättömästi turvallisuuden puolesta ja suoriutunut töistään laadukkaasti ja turvallisesti. Tänä vuonna palkinnon voitti Maintpartner Oy. Palkinnon voittaja julkaistiin Nesteen turvallisuuspäivän yhteydessä 13.5.2016. Viime vuonna palkinnon sai Bilfinger Industrial Services Finland Oy.

"Haluamme olla alamme huippua myös turvallisuudessa ja tavoitteenamme on nolla tapaturmaa ja poikkeamaa. Turvallisuuspalkinnolla haluamme kannustaa myös urakoitsijoitamme kehittämään toimintaansa ja turvallisuuskulttuuriaan yhteisen tavoitteemme saavuttamiseksi", kertoo Nesten toimitusjohtaja Matti Lievonen.

Toista kertaa jaetun palkinnon tämän vuotinen voittaja Maintpartner Oy on erikoistunut teollisuuden kunnossapitoon. Yhtiö on aloittanut Nesteen urakoitsijana pyörivien laitteiden huolloissa ja on sittemmin laajentanut muihin toimintoihin.

"Maintpartner on toiminnallaan osoittanut vahvaa sitoutumista töiden turvalliseen suorittamiseen. Maintpartnerin työntekijät esimerkiksi tuovat aktiivisesti esiin turvallisuushavaintojaan ja läheltä piti -tilanteita, mikä auttaa meitä kehittämään jalostamoidemme turvallisuutta ja käytettävyyttä", perustelee Lievonen.

Neste Oyj

Kaisa Lipponen
Viestintäjohtaja

Lisätietoja: Simo Kolehmainen, Turvallisuuspäällikkö, Neste, puh.010 458 3164

Neste lyhyesti
Neste on öljynjalostuksen ja uusiutuvien ratkaisujen edelläkävijä. Tarjoamme asiakkaillemme huippututkimukseen perustuvia puhtaamman liikenteen ja teollisuuden tuotteita. Olemme maailman johtava uusiutuvan dieselin tuottaja, ja vuotuinen tuotantokapasiteettimme on yli 2 miljoonaa tonnia. Olemme myös maailman suurin yhtiö, joka tuottaa uusiutuvia polttoaineita jätteistä ja tähteistä. Vastuullinen toimintamme on saanut tunnustusta muun muassa Dow Jonesin kestävän kehityksen indeksissä ja maailman vastuullisimpien yhtiöiden Global 100 -listalla. Liikevaihtomme vuonna 2015 oli noin 11 miljardia euroa, ja osakkeemme on listattu NASDAQ Helsingissä. Puhtaampaa liikennettä, energiaa ja elämää vie eteenpäin noin 5 000 ammattilaista. Lisätietoa: neste.com/fi