19 Kesäkuu 2017

Nesteen uusiutuva diesel vähentänyt ilmastopäästöjä jo 10 vuoden ajan

Neste Oyj
Lehdistötiedote
19.6.2017 klo 11.00

Nesteen uusiutuva diesel vähentänyt ilmastopäästöjä jo 10 vuoden ajan

78401781_FINAL_hires.jpg

Maailmaan syntyi uusi polttoaine kymmenen vuotta sitten, kun uusiutuvan dieselin tuotanto käynnistyi Nesteen Porvoon jalostamolla. Innovaatio on kymmenen vuoden aikana tehnyt Nesteestä maailman johtavan kiertotalousyhtiön biopolttoaineissa ja vähentänyt liikenteestä syntyviä kasvihuonekaasupäästöjä yli 33 miljoonaa tonnia. Luku vastaa lähes Suomen ja  Ruotsin yhteenlaskettuja tieliikenteen kasvihuonekaasupäästöjä vuoden ajalta.

Nesteen oman tutkimus- ja kehitystyön tuloksena syntynyt Neste MY uusiutuva diesel on muuttanut maailmaa vauhdilla. Sen avulla on vähennetty päästöjä useissa käyttöyhteyksissä yksityisautoilusta raskaaseen liikenteeseen sekä kokonaisista kaupungeista aina urheilu- ja viihdetapahtumiin saakka. Kasvihuonekaasupäästöjä on vähennetty yhteensä yli 33 miljoonaa tonnia kuluneen 10 vuoden aikana.

"Uusiutuva polttoaineemme on tarjonnut asiakkaillemme nopean ja vaivattoman tavan pienentää merkittävästi heidän hiilijalanjälkeä. Tuotteen korkean laadun ansiosta sitä voidaan käyttää sellaisenaan olemassaolevissa moottoreissa ja saavuttaa jopa 90 % pienemmät kasvihuonekaasupäästöt verrattuna fossiiliseen dieseliin. Olen erittäin iloinen siitä, että yhä useammat autoilijat, yritykset, kaupungit ja tapahtuman järjestäjät ovat halunneet valita tämän vähäpäästöisen uusiutuvan polttoaineen", kertoo Kaisa Hietala, Nesteen Uusiutuvat tuotteet liiketoiminta-alueen johtaja.

Neste on noussut maailman suurimmaksi jätteistä ja tähteistä uusiutuvaa dieseliä valmistavaksi yhtiöksi. Nesteen tuotantokapasiteetti on kasvanut 0,2 miljoonasta 2,7 miljoonaan tonniin kymmenessä vuodessa. Nyt jalostamoja on myös Rotterdamissa ja Singaporessa ja yhtiö tähtää 3 miljoonan tonnin rajapyykkiin vuoteen 2020 mennessä.

Tutkimus- ja kehitystyö keskittyy uusien raaka-aineiden etsimiseen ja tutkimiseen

Kymmenen vuoden aikana Neste on säilyttänyt etumatkansa kilpailijoihin T&K-työssä tehtyjen harppausten ansiosta.

"Samalla kun teimme ensimmäisiä investointipäätöksiä uusiutuvan dieselin tuotantoon Porvoossa, aloimme jo selvittää mahdollisuuksia raaka-ainepohjan laajentamiseksi. Alussa käytimme jätteistä ja tähteistä lähinnä eläinrasvaa sekä kasviöljyjä, mutta käynnistimme jo silloin tutkimuksen muun muassa käytettyjen paistorasvojen, leväöljyjen ja mikrobien hyödyntämiseksi", Nesteen teknologiajohtaja Lars Peter Lindfors summaa.

Muusta teollisuudesta syntyvien jätteiden ja tähteiden osuus Neste MY uusiutuvan dieselin raaka-aineista on jo noin 80 %.

"Toisten jäte on meidän raaka-ainetta. Valmistamme uusiutuvaa dieseliä erilaisista teollisuuden jätteistä ja tähteistä kuten lihanjalostusteollisuuden rasvajätteestä ja käytetystä paistorasvasta. Tutkimme myös jatkuvasti uusia, yhä huonolaatuisempia raaka-aineita, joille ei ole muita merkittäviä käyttömahdollisuuksia ja jotka muutoin voivat päätyä poltettavaksi", jatkaa Lindfors.

Ympäristötavoitteet lisäävät kysyntää

Ympäristötavoitteista juontuva kansainvälisen tason sääntely erityisesti Euroopassa ja Yhdysvalloissa on ollut yksi uusiutuvan dieselin kysynnän peruskivistä.

Erityisesti viime vuosina on ollut myös nähtävissä, että kansallisen tason regulaation rinnalle on tullut kaupunkien, yritysten ja kuluttajien tahto tehdä ympäristöystävällisiä valintoja. Esimerkiksi Super Bowlin kisakylä, Google, UPS tai San Franciscon ja Oaklandin kaltaiset kaupungit ovat pienentäneet hiilijalanjälkeään uusiutuvan dieselin avulla. Myös Suomessa edelläkävijäyritykset kuten Lassila & Tikanoja ja Schenker sekä kaupungeista Porvoo ovat ottaneet Neste MY uusiutuvan dieselin käyttöönsä. 100 %:sti jätteistä ja tähteistä valmistettua Neste MY uusiutuvaa dieseliä on ollut saatavilla myös yksityisautoilijoille vuoden 2017 alusta lähtien valituilla Nesteen asemilla.

Uusiutuvan liiketoiminnan seuraavia aluevaltauksia ovat lentoliikenteen uusiutuvat polttoaineet (biokerosiini) sekä biomuovit ja -liuottimet, joiden osuuden odotetaan kasvavan 20 %:in uusiutuvien tuotteiden myynnistä vuoteen 2020 mennessä.

Neste Oyj


Kaisa Lipponen
Viestintäjohtaja


Lisätietoja:
Kaisa Hietala, Uusiutuvat tuotteet -liiketoiminta-alue, puh. 010 458 4128
Lars Peter Lindfors, Teknologiajohtaja, puh. 010 458 3605

Katso video: Stay cool, molecule!

Neste lyhyesti

Neste (NESTE, Nasdaq Helsinki) luo vastuullisia vaihtoehtoja liikenteen, yritysten ja kuluttajien tarpeisiin. Voimme auttaa asiakkaitamme pienentämään hiilijalanjälkeään kaikkialla maailmassa laadukkailla ja vähäpäästöisillä uusiutuvilla tuotteilla ja korkealaatuisilla öljytuotteilla, jotka voidaan yhdistää räätälöidyiksi palveluratkaisuiksi. Olemme maailman suurin jätteistä ja tähteistä jalostetun uusiutuvan dieselin tuottaja ja tuomme uusiutuvia ratkaisuja myös lentämiseen ja muoviteollisuuteen. Haluamme olla luotettava kumppani, jonka osaamista, tutkimustyötä ja vastuullisia toimintatapoja arvostetaan laajasti. Vuonna 2016 Nesteen liikevaihto oli 11,7 miljardia euroa ja olimme edelleen mukana 100 vastuullisimman yrityksen Global 100 -listalla. Lue lisää: neste.com