Nesteen vähärikkinen laivapolttoaine Eckerö Linen Finlandia-alukselle
Neste Oyj
Lehdistötiedote
29.12.2016 klo 9.30
Nesteen vähärikkinen laivapolttoaine Eckerö Linen Finlandia-alukselle
Kuva: Eckerö Line
Neste aloittaa vähärikkisen laivapolttoaineen toimitukset Eckerö Linelle vuodenvaihteessa. Sopimus koskee yhtiön Helsinki-Tallinna -väliä kulkevaa m/s Finlandia -alusta vuoden 2017 ajan.
"Olen iloinen, että Eckerö Line valitsi yhteistyökumppanikseen Nesteen. Vähärikkisen laivapolttoaineemme laatu, pienemmät rikkipäästöt sekä logistiikkapalvelut vakuuttivat Eckerö Linen ja pääsimme yhteistyöhön. Polttoaineen jakelu hoidetaan laivasta laivaan -tankkauksella. Näin vältetään muun rahdin seassa kulkeva säiliöautoliikenne satama-alueella ja tehdään jakelusta entistä turvallisempaa", kertoo Nesteen Öljyn vähittäismyynnin liiketoiminta-alueen johtaja Panu Kopra.
"M/s Finlandia -alus saavutti tänä syksynä viiden miljoonan matkustajan rajapyykin vain reilussa kolmessa ja puolessa vuodessa. Näin suurten matkustajamäärien pitäminen liikkeessä vaatii polttoainekuljetuksilta äärimmäistä luotettavuutta. Nesteen takaamat täsmälliset ja turvalliset jakelupalvelut sekä tuotteen laadukkuus ovat meille ensisijaisen tärkeitä", lausuu Eckerö Linen toimitusjohtaja Taru Keronen.
Nykyisissä EU- ja kansainvälisissä säädöksissä vaaditaan Itämerellä, Pohjanmerellä ja Englannin kanaalissa operoivilta laivoilta pienempiä rikkipäästöjä. Nesteen valikoimissa on kaksi vähärikkistä laivapolttoainetta (Neste MDO DMB ja Neste RMB), joiden rikkipitoisuus on alle 0,1 prosenttia.
Lue myös:
Neste aloittaa vähärikkisen laivapolttoaineen jakelun Ruotsissa
Neste Oyj
Osmo Kammonen
Viestintä- ja brändimarkkinointijohtaja
Lisätietoja: Hans von Nandelstadh, Myyntipäällikkö, Bunker, Öljyn vähittäismyynti, puh. 010 458 4199, hans.vonnandelstadh(at)neste.com
Neste lyhyesti
Neste (NESTE, Nasdaq Helsinki) luo vastuullisia vaihtoehtoja liikenteen, yritysten ja kuluttajien tarpeisiin. Voimme auttaa asiakkaitamme pienentämään hiilijalanjälkeään kaikkialla maailmassa laadukkailla ja vähäpäästöisillä uusiutuvilla tuotteilla ja korkealaatuisilla öljytuotteilla, jotka voidaan yhdistää räätälöidyiksi palveluratkaisuiksi. Olemme maailman suurin jätteistä ja tähteistä jalostetun uusiutuvan dieselin tuottaja ja tuomme uusiutuvia ratkaisuja myös lentämiseen ja muoviteollisuuteen. Haluamme olla luotettava kumppani, jonka osaamista, tutkimustyötä ja vastuullisia toimintatapoja arvostetaan laajasti. Vuonna 2015 Nesteen liikevaihto oli 11 miljardia euroa ja olimme edelleen mukana 100 vastuullisimman yrityksen Global 100 listalla. Lue lisää: neste.com