22 Syyskuu 2009

Nuoret oppivat elämäntaitoja omissa projekteissaan

Nuorten Akatemia jakoi Homma-rahaa 41:lle nuorten omalle projektille ympäri Suomen. Tampereella Sunrise Avenuen nuoret fanit tekevät bändistä elokuvan.

”Project PopGasm on musiikkibändi Sunrise Avenuen fanien elokuva. Koko elokuva perustuu PopGasm-levyn lauluille. Tarkoituksenamme on saada mukaan kaikki fanit ympäri Suomea. Haluamme tehdä bändin pojille ’tunnustuksen’ siitä, että he aina muistavat oikeiden faniensa sijaitsevan kotisuomessa”, nuoret kertovat.

”Elokuvalla haluamme myös näyttää kaikille että nuorten porukka voi toteuttaa täysin hullun idean! Aiomme lähettää elokuvan dvd:n Sunrise Avenuelle. Jokaisen takaraivossa piilottelee tietysti unelma kuinka pääsisimme järjestämään pienen tilaisuuden jonne SA:n pojat tulisivat katsomaan Project PopGasmin ensi-iltaa. Mutta se on vain haave. Meille kyllä riittää se että tiedämme SA:n poikien näkevän videomme joskus! :)”

Itse tekemällä nuoret oppivat tärkeitä elämäntaitoja kuten suunnitelmallisuutta ja vastuunkantoa. Omien unelmien toteuttaminen on kivaa ja palkitsevaa vapaa-ajanviettoa parhaimmillaan.

Nuorten projektien etenemistä voi seurata heidän pitämistään blogeista osoitteessa www.homma.fi.

Nuorten Akatemia jakaa Homma-rahaa 13–19-vuotiaiden nuorten ryhmille omiin projekteihin. Hommassa on vuodesta 2006 ollut mukana 13 000 nuorta, joille on jaettu yhteensä 116 000 euroa. Homma-rahan seuraava hakuaika päättyy 30.11.2009.

Nuorten Akatemia ry tukee 13–19-vuotiaiden omaa toimintaa ja siinä oppimista. Homman yhteistyökumppaneita ovat Neste Oil, The Voice ja Demi. Homman suojelijoina toimivat hiphop-artisti Elastinen ja Clarkkent.

Lisätietoja:
www.homma.fi
Nuorten Akatemia, nuorten brändin päällikkö Tiina Etelämäki, p. 020 7552 671, tiina.etelamaki[at]nuortenakatemia.fi

Nuorten Akatemia ry

Nuorten Akatemia on valtakunnallinen järjestö, joka tukee nuorten omaa toimintaa ja siinä oppimista. Toiminta on kohdistettu kaikille 13–19-vuotiaille, myös järjestöihin kuulumattomille nuorille.

Nuorten maailmassa Nuorten Akatemia on nuorten aktiivisuuden ja omien projektien tukija. Aikuisten maailmassa Nuorten Akatemia kanavoi varoja ja osaamistaan nuorten ja yhteiskunnan tulevaisuuden hyväksi sekä viestii nuorten maailman kuulumisista.

Järjestö tukee palveluidensa, Homman, Mahiksen ja Noten, avulla nuorten omaa tekemistä, tuo harrastamista koulumaailmaan osaksi opetusta sekä tarjoaa nuorten tulevaisuuden kannalta tärkeitä onnistumisen kokemuksia. Käytännössä palvelut koostuvat nuorten omien projektien taloudellisesta tukemisesta, aikuisen tuesta, koulutuksesta, materiaaleista ja ideoista.