PAOsta parhaaseen perusöljyyn

Neste Oilia lähes 35 vuotta palvellut vanhempi neuvonantaja Henrik Holmqvist on kansainvälisesti tunnustettu perusöljybisneksen asiantuntija. Hänen työpanoksena on ollut avainasemassa kehitettäessä maailman parasta Group III -luokan perusöljyä.
Artikkeli
Korkealuokkaisen Group II-luokan perusöljyn kehitystarina on oiva osoitus Neste Oilin tutkimuksen ja tuotekehityksen vuosikymmeniä kestäneestä uupumattomasta ja pitkäjänteisestä työstä.
Ilman syvällistä perustutkimusta ja jatkuvaa asiakastarpeiden tarkkaa kuuntelemista ei nykyistä menestystä maailman parhaan Group III-luokan perusöljyn tuottajana olisi saavutettu. Menestykseen on tarvittu oman osaamisen lisäksi hyvät verkostot ja tiivis yhteistyö toimialan johtavien kumppaneiden kanssa.
Vihreä pullo
Henrik Holmqist aloitti menestyksekkään uransa Neste Oilin tutkimuslaboratoriossa 1980-luvun alussa.
”Minulla oli ajatus, että haluan tehdä jotain merkittävää. Soitin Neste Oilille ja niin pääsin labrahommiin. Sain perehtyä täällä syvällisesti öljykemiaan ja uusiin tuotteisiin”, Holmqvist kertoo oppivuosistaan ja jatkaa.
”Muutaman vuoden päästä olin labran päällikkö. Näin siellä pullon, jossa oli vihreää mönjää. Minulle kerrottiin, että se on vetykrakkeripohjaa. Ihmettelin, mitä sillä tehdään. Kuulin, että se krakataan bensaksi ja dieseliksi. Ajattelin heti, että noin hienosta tuotteesta voisi tehdä jotain arvokkaampaa.”
Vihreän pullon arvoitus jäi itämään Holmqvistin mieleen. Tutkijan ja liikemiehen vaistot olivat heränneet.
Työt jatkuivat uusien tuotteiden kehittämisen parissa. Laboratoriossa syntyi pian uudenlainen prosessi tuottaa synteettistä perusöljyä eli PAOa. Siitä valmistettiin talvilaatuisia voiteluaineita vaativiin olosuhteisiin. Prosessikehityksen jälkeen Neste Oil avasikin oman PAO-tehtaan Belgiaan vuonna 1991.
Chevronin kanssa kimppaan
PAO:n ongelma oli sen korkea hinta. Asiakkaat halusivat lähes yhtä hyvää tuotetta, mutta huomattavasti edullisemmin. Aina uutta etsivä Holmqvist muisti pullossa olleen vihreän aineen.
Öljyalan konferenssissa Lontoossa erinomaisesti verkottunut Holmqvist löysi Chevronin kehittämän katalyytin, jolla vetykrakkeripohja pystyttiin isomeroimaan. Prosessissa hiilivetyrenkaat avataan niin, että syntyy hyvät kylmäominaisuudet omaava haaroittunut isoparafiini, jossa ei ole juuri lainkaan haitallisia aromaattisia yhdisteitä. Näin prosessi tuottaa valmista korkealaatuista perusöljyä.
”Menin heti konferenssiesityksen jälkeen Chevronin kaverin puheille ja ilmoitin haluavani ostaa hänen tuotettaan. Siitä yhteistyö käynnistyi, ostimme katalyytin lisenssin ja käynnistimme EHVI-tehtaan. Kilpailijat ja asiakkaatkin nauroivat meille. Meille sanottiin, että 'tuollaista perusöljyä ei tarvita koskaan'.”
Tuotanto käynnistyi vuonna 1997 Kilpilahdessa 50 000 tonnin vuosivauhdilla. 2000-luvun alussa prosessia kehitettiin niin, että sama yksikkö alkoi tuottaa 250 000 tonnia Group III -perusöljyä vuodessa. Kysyntä kasvoi koko ajan.
2006 käynnistyi yhteistyö bahrainilaisen Bapcon kanssa ja yhteinen tuotantolaitos valmistui 2012. Tänä päivänä vuosituotanto on 650 000 tonnia, ja Neste Oil on Group III -perusöljyjen markkinajohtaja Euroopassa.