21 Maaliskuu 2013

Polttoaineet ja autoilu: Hyppy kauas Muhokselle

Artikkeli

Neste Oililla on Suomessa koko maan kattava 803 aseman verkosto. Muhoksen Neste Oil -aseman palveluvalikoimaan kuuluu muun muassa moottorikelkkojen vuokraus.

Muhoksen keskustan itäpäässä seisoo jokaiselle kyläläiselle tuttu huoltoasema. Aseman pihaan johtavat moottorikelkkareitit, jotka ovat kevättalvella kovassa käytössä – Muhokselta voi karauttaa aina pohjoisimpaan Lappiin asti. Kelkkailu ei ole kuitenkaan vain asiakkaiden intohimo, vaan myös asemayrittäjä Ilkka Nykäsen rakas harrastus. Siitä syystä asemalta voi jopa vuokrata kelkan. ”Vuokrakelkkoja on kaksi, ja ne ovat joka viikonloppu liikenteessä. Varauksia on vuoden alusta jo maalis- ja huhtikuulle asti”, Nykänen kertoo.

Yleensä vuokraustoimintaa harrastetaan hiihtokeskuksissa, mutta harvemmin Oulun leveyksillä. Nykänen ei olekaan tavallinen tallaaja, eikä hän pelkää tehdä isojakaan ratkaisuja – kuten muuttaa Vantaalta Muhokselle. ”Toimin aiemmin auditoijana. Kun lopetin ne hommat, ryhdyin etsimään asemaa. Minulle ei ollut väliä, missä päin Suomea se sijaitsee, ja niin päädyimme Muhokselle. Sanoin lapsille, että omakotitalo jäi Vantaalle, mutta kaikki nämä karkit täällä ovat meidän”, Nykänen nauraa. Eikä aseman valikoima pelkkiin makeisiin jää. Tarjolla on arkipäivisin lounasta ja läpi viikon hampurilaisia sekä pizzaa.

Yhteishengestä voimaa

Tällä hetkellä Neste Oil on ainoa paikka Muhoksen keskustassa, josta saa lounasruokaa. Lounasaikaan ovi käykin tiuhaan tahtiin. Sisään astelee paikallisia työmiehiä, ja pian kassalle muodostuu sopuisa jono. Antti Markus jutustelee päivän kuulumiset tuttujen naamojen kanssa. Markus on jatkuvasti palveluasenteestaan kehuja keräävä myyjä. ”Uskon siihen, että kaikkia pitää palvella parhaansa mukaan, ja pyrin siihen, että tänne on mukava tulla.”

Vaikka lounastunnit pitävät koko Muhoksen poppoon kiireisenä, pysyy työkavereiden välinen jutustelu iloisena. Virpi Salo nappaa Markukselta pizzatilauslappuja lennosta ja asettaa ne leivintason yläpuolella olevaan muovitaskuun. Suosituin pizza on Opera Special: kinkun, salamin ja tonnikalan liitto sopii asiakkaiden suuhun.

Syvemmällä, keittiön toisella puolella Rauni Kuusisto kokkaa smetanapossua yhdessä harjoittelija Katri Kokon kanssa. ”Normaalisti teemme lounaalle noin 120 annosta. Suurin osa lounaasta on kotiruokaa”, Kuusisto sanoo. Ruokalistat syntyvät Salon käsissä vuosien kokemuksella. Hän tietää, että peruskotiruoka tekee kauppansa. ”Lähden siitä, että lounaalta löytyisi jokaiselle jotakin. Lämpimän ruuan lisäksi haluamme panostaa myös salaatteihin.”


Rauni Kuusisto loihtii maukasta lounasta Muhoksen aseman keittiössä.

Kivijalkana hyvä henki

Vaikka Nykänen on tuore kauppias, hänellä on runsaasti kokemusta huoltoasemista. Ennen auditoijan uraa hän ehti työskennellä pääkaupunkiseudun liikenneasemilla Rajatorpassa, Matinkylässä sekä Eläintarhan Neste Oililla. Sen jälkeen hän oli useita vuosia kylmäasemien hoitajana.

Oman työn kulmakiviä ovat iloisuus ja ystävällisyys. ”Uskon siihen, että asiakkaat huomaavat, kun henkilökunnalla on hyvä olla. Hyvä palvelutaso näkyy hyvänä henkenä.”

Nykäsen pariskunnan lisäksi asemalla työskentelee kuudesta kahdeksaan henkilöä, ja omistajat tekevät itsekin kaikkia töitä vessansiivouksesta työvuorolistojen laatimiseen sekä myyntiin. Kesällä vakituinen henkilökunta saa lisää väkeä, jotta kauppiasperhe pääsee viettämään muutaman viikon loman.


Ennen siirtymistään Muhoksen Neste Oil -aseman kauppiaaksi Ilkka Nykänen toimi auditoijana.

Aikaa myös itselle

Muhoksen asema jakautuu myymälä- ja ravintolapuoleen. Ravintolapalveluiden lisäksi aseman palveluihin kuuluu myös Veikkauksen myyntipiste. Kaikki tämä, vessan siivouksesta asiakkaiden palvelemiseen on lähellä yrittäjän sydäntä.

”Auditoijan työ oli hyvin yksinäistä: yksinäisiä työmatkoja ja yksinäisiä iltoja. Nyt pääsen illaksi kotiin perheen luokse.”

Asemakauppiaan työn alku ei ole aina helppoa. Työtunteja kertyy, kun kaikki pitää ottaa haltuun. ”Ensimmäiset kolme kuukautta asema vei minua. Nyt tuntuu, että välillä alkaa pysyä vauhdissa mukana”, Nykänen hymyilee.

Kevättä kohti mentäessä aseman elämä vilkastuu. Ihmiset lähtevät herkemmin liikkeelle ja ovi käy tiheästi. Viikonloppuisin asemalla pysähtyy usein urheilujoukkueita lounastamaan. Parasta Nykäsen mielestä työssä onkin sen monipuolisuus. Hän ei myöskään epäröi auttaa asiakkaita pienissä toimissa, kuten vaikka auton polttimoiden vaihtamisessa. Auttavalle käsiparille on aina tilausta.

Teksti: Saara Kärki

Kuvat: Vesa Ranta