03 Lokakuu 2013

Suomen markkinointihenkisin insinööri -kilpailun voittaja on ratkennut

Uutinen

Neste Oilin tukeman Suomen markkinointihenkisin insinööri -kilpailun voittajaksi ylsi tänä vuonna Helkama Velox Oy:n toimitusjohtaja Jari Elamo. Markkinointiviestinnän Toimistojen Liiton (MTL) vuosittain järjestämällä kilpailulla halutaan korostaa insinööri- ja markkinointiosaamisen yhdistämisen tärkeyttä suomalaisten yritysten kilpailukykytekijänä.

Kilpailun tuomaristo vakuuttui erityisesti Elamon vahvasta kuluttajabisnesosaamisesta sekä hänen toteuttamistaan toimenpiteistä työpaikkojen säilyttämiseksi Suomessa. Elamo palkittiin Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiön lahjoittamalla 10 000 euron suuruisella rahapalkinnolla Messukeskuksessa 1.10. järjestetyssä Toinen aalto -seminaarissa. Kilpailuun osallistui tänä vuonna yhteensä 20 ehdokasta.

Neste Oilin lisäksi kilpailua olivat tukemassa Elinkeinoelämän Keskusliitto EK, Market-Visio Oy, Pöyry, Suomen Ekonomiliitto SEFE ry, Suomen Messut, Tekes, Tekniikan akateemiset TEK ry, Tekniikka ja talous, Teknologiateollisuus ry, Tieto Finland Oy, VTT ja Wärtsilä Oyj.

Lämpimät onnittelut voittajalle!

Lue Mainostoimistojen liiton tiedote.