4 Huhtikuu 2019

Jo viidesosa valitsee Neste MY uusiutuvan dieselin – tuotetta myynnissä nyt lähes 50 asemalla

Neste Oyj Lehdistötiedote 4.4.2019 klo 8.30

Kokonaan jätteistä ja tähteistä valmistettu Neste MY uusiutuva diesel™ tulee jakeluun seitsemälle uudelle liikenneasemalle Tuusulassa, Porvoossa, Tampereella, Porissa, Raisiossa, Keravalla ja Kempeleessä. Tuotetta on pian saatavilla yhteensä 46 liikenneasemalta, joista on 31 kevyen liikenteen asemia ja 15 raskaan liikenteen Neste Truck -asemia.

“Ilmastonmuutos on yksi aikamme suurimmista haasteista, ja tarvitsemme kaikki käytettävissä olevat keinot sen ratkaisemiseksi. Samaan aikaan suomalaisen autokanta uudistuu hitaasti, sillä autojen keskimääräinen romutusikä on yli 20 vuotta. Tarvitsemme siis ratkaisuja, jotka voidaan ottaa käyttöön tässä ja nyt, ilman muutoksia olemassa olevaan moottoriin tai ajoneuvoon. Neste MY uusiutuva diesel on tällainen ratkaisu, ja sen käytöllä autoilija voi vähentää kasvihuonekaasupäästöjään keskimäärin 90 prosenttia koko elinkaaren ajalta laskettuna”, kertoo Nesteen Marketing & Services -liiketoiminta-alueen Suomen toiminnoista vastaava johtaja Sam Holmberg.

“Jo viidesosa suomalaisista dieselautoilijoista valitsee tankkiinsa Neste MY uusiutuvan dieselin niillä asemilla, joilla sitä on saatavilla. Tavoitteenamme on laajentaa sen saatavuutta edelleen, jotta yhä useampi voisi vähentää oman ajoneuvonsa ilmastopäästöjä jo nyt, eikä vasta tulevaisuudessa. Neste MY uusiutuva diesel on myös kustannustehokas vaihtoehto, sillä se maksaa sadalla kilometrillä vain alle euron enemmän fossiiliseen dieseliin verrattuna”, Holmberg jatkaa.

Neste MY uusiutuva diesel vastaa suorituskyvyltään parhaita markkinoilla olevia fossiilisia dieseleitä. Jätteistä ja tähteistä valmistettu tuote on suomalaisen tutkimuksen ja kehityksen tulos, joka palaa moottorissa puhtaammin ja auttaa pidentämään moottorin käyttöikää. Suomessa Neste MY uusiutuvaa dieseliä on ollut saatavilla vuoden 2017 alusta lähtien.

Uudet Neste MY uusiutuvaa dieseliä myyvät asemat:

Neste Express Tuusula Riihikallio (avaus viikolla 14)
Neste K Tampere Teiskontie (avaus viikolla 15)
Neste Raisio Vesilaitoksentie (avaus viikolla 16)
Neste K Kerava Alikeravantie (avaus viikolla 17)
Neste K Pori Siltapuisto (avaus viikolla 17)
Neste Porvoo Asentajantie (avaus viikolla 18)
Neste K Kempele Ouluntulli (avaus viikolla 19)

Lisäksi Neste MY uusiutuvaa dieseliä myyvät:

Neste Lahti Taukotuuli
Neste Express Karkkila Porintie
Neste Express Joensuu Kuurnankatu
Neste Express Kuopio Matkus
Neste Automaatti Kokkola Heinolankaari
Neste Express Kiiminki Jääli
Neste Oulu Maikkula
Neste Automaatti Turku Jäkärlä
Neste Express Helsinki Mannerheimintie
Neste Express Espoo Piispanmäki
Neste K Espoo Olari
Neste Express Espoo Otaniemi
Neste Espoo Muurala
Neste Express Helsinki Konala
Neste Express Helsinki Oulunkylä
Neste K Vantaa Varisto
Neste Express Vantaa Ilmakehä
Neste Express Hämeenlinna Jukola
Neste Express Turku Skanssi
Neste Express Pirkkala Linnakallio
Neste Express Rovaniemi Napapiiri
Neste Automaatti Jyväskylä Saarijärventie
Neste Express Seinäjoki Minimani
Neste Truck Helsinki Vuosaari
Neste Truck Vantaa Viinikkala
Neste Truck Sipoo Sipoonlahti
Neste Truck Porvoo Kilpilahti/Sköldvik
Neste Truck Porvoo Asentajantie
Neste Truck Mäntsälä Tuuliruusu
Neste Truck Hyvinkää Rekkarasti
Neste Truck Turku Vanha Tampereentie
Neste Truck Turku Satama Tuontiväylä
Neste Truck Naantali Luolala
Neste Truck Pirkkala Linnakallio
Neste Truck Rauma Satama
Neste Truck Seinäjoki Roves
Neste Truck Kempele Ouluntulli
Neste Truck Oulu Logistiikkakeskus
Neste Truck Kemi Lapintuuli

Neste Oyj

Kaisa Lipponen
Viestintä- ja brändimarkkinointijohtaja

Lisätietoja: Sam Holmberg, johtaja, Marketing & Services -liiketoiminta-alue Suomi, Neste, puh. 050 458 4078

Lue lisää:
Neste MY uusiutuva diesel

Neste lyhyesti

Neste (NESTE, Nasdaq Helsinki) kehittää vastuullisia ratkaisuja liikenteen, yritysten ja kuluttajien tarpeisiin. Autamme asiakkaitamme pienentämään ilmastopäästöjä monipuolisella uusiutuvien tuotteiden valikoimalla. Olemme maailman suurin jätteistä ja tähteistä jalostetun uusiutuvan dieselin tuottaja ja tuomme uusiutuvia ratkaisuja myös lento- ja muoviteollisuuteen. Olemme myös teknologinen edelläkävijä korkealaatuisten öljytuotteiden jalostajana. Haluamme olla luotettava kumppani, jonka osaamista, tutkimustyötä ja vastuullisia toimintatapoja arvostetaan laajasti. Vuonna 2018 Nesteen liikevaihto oli 14,9 miljardia euroa. Vuonna 2019 sijoituimme kolmanneksi maailman 100 vastuullisimman yrityksen Global 100 -listalla. Lisätietoa: neste.com