09 Lokakuu 2018

Neste: Norjasta edelläkävijä ilmailun päästöjen vähentämisessä


Neste Oyj uutinen 9.10.2018 klo 10.00

Norjan hallitus ilmoitti 4. lokakuuta velvoittavansa ilmailualan käyttämään lentopolttoaineessa 0,5 prosenttia biopolttoainetta. Tämä on ensimmäinen kerta maailmassa, kun biopolttoaineesta tehdään lentopolttoaineen merkittävä ja olennainen osa.

”Haluan onnitella Norjaa – sen ilmoitus on uraauurtava etappi kestävän ilmailun edistämisessä. Ala tarvitsee edelläkävijöitä ja rohkeita maita, sillä EU:n lainsäädännön tuki ilmailualan kestävälle kasvulle ei vaikuta riittävältä. Norjan lainsäädännön viesti muille maille ja markkinoille on tärkeä, sillä se antaa tarvittavaa ennakoitavuutta Nesteelle ja muille tuottajille uusiutuvan lentopolttoaineen tuotannon lisäämisessä”, sanoo Kaisa Hietala, Nesteen uusiutuvat tuotteet -liiketoiminta-alueen johtaja.

Markkinoilla olemassa oleva kapasiteetti riittää siihen, että Norjaan voidaan toimittaa odotettavissa oleva määrä uusiutuvaa lentopolttoainetta. Yksin Neste pystyy toimittamaan Norjan vuonna 2020 tarvitseman määrän, ja tulevina vuosina yhtiön tuotantomäärä kasvaa edelleen.

Ilmailuala aikoo kunnianhimoisesti vähentää lentoliikenteen kasvihuonekaasupäästöjä siten, että vuodesta 2020 alkaen kasvu on hiilineutraalia. Vuoteen 2050 mennessä lentoliikenteen hiilidioksidin nettopäästöjä on määrä vähentää 50 prosenttia. Ilmailualalla tarvitaan useita ratkaisuja kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseksi. Tällä hetkellä ainoa varteenotettava vaihtoehto kaupallisilla lennoilla käytettävälle fossiiliselle lentopolttoaineelle on vastuullisesti tuotettu, uusiutuva lentopolttoaine.

Neste Oyj

Kaisa Lipponen

Viestintä- ja brändimarkkinointijohtaja

Lisätietoja: Henrik Erämetsä, Head of Aviation Regulation, Neste, puh. 050 458 4482

Neste lyhyesti

Neste (NESTE, Nasdaq Helsinki) kehittää vastuullisia ratkaisuja liikenteen, yritysten ja kuluttajien tarpeisiin. Autamme asiakkaitamme pienentämään ilmastopäästöjä monipuolisella uusiutuvien tuotteiden valikoimalla. Olemme maailman suurin jätteistä ja tähteistä jalostetun uusiutuvan dieselin tuottaja ja tuomme uusiutuvia ratkaisuja myös lento- ja muoviteollisuuteen. Olemme myös teknologinen edelläkävijä korkealaatuisten öljytuotteiden jalostajana. Haluamme olla luotettava kumppani, jonka osaamista, tutkimustyötä ja vastuullisia toimintatapoja arvostetaan laajasti. Vuonna 2017 Nesteen liikevaihto oli 13,2 miljardia euroa. Vuonna 2018 sijoituimme toiseksi maailman 100 vastuullisimman yrityksen Global 100 -listalla. Lisätietoa: neste.com