18 Huhtikuu 2019

Kotimaan kanjonit – kampanja turvallisemman matkailun puolesta

Neste Oyj Uutinen 18.4.2019

Neste aloittaa kevään saapuessa kampanjan turvallisemman kotimaan matkailun puolesta. Kampanjassa kannustetaan kiinnittämään huomiota teiden kuntoon ympäri Suomea.

Liikenneviraston tienkäyttäjätyytyväisyystutkimuksen 2018 mukaan suomalaiset ovat entistä tyytymättömämpiä teiden kuntoon. Tyytymättömien tiellä liikkujien osuus on kasvanut muutamalla prosentilla kahden vuoden aikana lähes 40 prosenttiin. Roudan sulaessa tievauriot ovat myös monelle tuttu keväinen ilmiö. Liikenneviraston tutkimuksen mukaan 81 % yksityisautoilijoista ja 90 % ammattikuljettajista mainitsee päällystevauriot liikkumista haittaaviksi tekijöiksi Suomen teillä.

"Turvallisuus on arvoistamme tärkeimpiä ja haluamme, että kaikki pääsevät turvallisesti määränpäähänsä. Siksi kampanjoimme säännöllisesti liikenneturvallisuuden puolesta. Hiihtolomien aikaan muistutimme ajoturvallisuutta lisäävistä tekijöistä – nyt keväällä päällystevauriot ovat sellainen ajankohtainen ongelma, johon halusimme tarttua", kertoo markkinointipäällikkö Tytti Stranding Nesteeltä.

"Kampanjamme haastaa ihmiset näkemään ongelman uudesta näkökulmasta, tien pinnasta käsin. Tämä antaa uuden näkökulman kuoppaisiin teihin ja jokakeväiseen ongelmaan. Osana kampanjaa pyrimme myös lisäämään ihmisten tietoisuutta Väyläviraston Palauteväylä-kanavasta, jotta tieto kunnossapitotarpeista löytää oikeaan osoitteeseen", Stranding jatkaa.

Kotimaan kanjonit -kampanja kutsuu suomalaiset jakamaan omat huonoimmat matkavinkkinsä maanteiden kuopista ja rei’istä eli kotimaan kanjoneista. Neste lahjoittaa jokaisesta nimetystä päällystevauriosta 1 euron liikenneturvallisuustyöhön turvallisemman kotimaan matkailun puolesta. Lahjoituksen kohde päätetään osana kampanjaa toukokuun aikana ja ilmoitetaan kampanjasivustolla.

Lisätietoja: Tytti Stranding, markkinointipäällikkö, Marketing & Services -liiketoimintayksikkö, Neste, puh. 050 458 5079

Neste lyhyesti

Neste (NESTE, Nasdaq Helsinki) kehittää vastuullisia ratkaisuja liikenteen, yritysten ja kuluttajien tarpeisiin. Autamme asiakkaitamme pienentämään ilmastopäästöjä monipuolisella uusiutuvien tuotteiden valikoimalla. Olemme maailman suurin jätteistä ja tähteistä jalostetun uusiutuvan dieselin tuottaja ja tuomme uusiutuvia ratkaisuja myös lento- ja muoviteollisuuteen. Olemme myös teknologinen edelläkävijä korkealaatuisten öljytuotteiden jalostajana. Haluamme olla luotettava kumppani, jonka osaamista, tutkimustyötä ja vastuullisia toimintatapoja arvostetaan laajasti. Vuonna 2018 Nesteen liikevaihto oli 14,9 miljardia euroa. Vuonna 2019 sijoituimme kolmanneksi maailman 100 vastuullisimman yrityksen Global 100 -listalla. Lisätietoa: neste.com