9 Helmikuu 2018

Peter Vanacker nimitetty Nesteen toimitusjohtajaksi

Julkaistu Tiedotteet ja uutiset kategoriassa Ihmiset, Sijoittajat

Neste Oyj
Pörssitiedote
9.2.2018 klo 8.00

Peter Vanacker nimitetty Nesteen toimitusjohtajaksi

Nesteen hallitus on nimittänyt Peter Vanackerin (s. 1966, kemian diplomi-insinööri) Nesteen toimitusjohtajaksi 1.11.2018 alkaen. Hän siirtyy Nesteen palvelukseen 1.9.2018 perehtymään yhtiöön ja sen liiketoimintaan. Vuodesta 2008 Nesteen toimitusjohtajana toiminut Matti Lievonen jatkaa toimitusjohtajana 31.10.2018 asti ja jää eläkkeelle vuoden 2018 lopussa saavutettuaan eläkeikänsä.

Peter Vanacker on tällä hetkellä CABB Groupin toimitusjohtaja. CABB on maailmanlaajuisesti johtava hieno- ja erikoiskemikaalien yhtiö. Ennen CABBia Vanacker on tehnyt pitkän uran erilaisissa johtotehtävissä Bayerilla, jossa hän vastasi muun muassa globaalista polyuretaaniliiketoiminnasta ja monista merkittävistä investointihankkeista. Peter Vanackerin CV ja kuva ovat tämän tiedotteen liitteenä.

"Nimitys on Nesteen toimitusjohtajan seuraajasuunnittelun lopputulos. Nesteen nykyinen toimitusjohtaja Matti Lievonen jää eläkkeelle vuoden 2018 lopussa. Prosessin aikana Nesteen hallitus on huolellisesti arvioinut, kuka on paras henkilö johtamaan Nesteen kannattavan kasvun seuraavia askeleita", kertoo Nesteen hallituksen puheenjohtaja Jorma Eloranta.

"Hallitus on arvioinut, että Peter Vanackerin kokemus ja osaaminen sopivat hyvin yhteen Nesteen strategisten tavoitteiden kanssa. Tulevaisuudessa Nesteen tavoitteena on olla maailmanlaajuisesti johtava yhtiö uusiutuvissa tuotteissa ja tarjota tieliikenteen lisäksi ratkaisuja ilmastovaikutusten pienentämiseen myös lentoliikenteessä ja kemianteollisuudessa. Lisäksi yhtiö uudistaa jatkuvasti perinteistä, menestyksekästä jalostustoimintaansa ja kehittää Marketing & Services -liiketoimintaansa. Vanackerin laaja kansainvälinen kokemus kemia- ja polymeeriteollisuudesta, ansiot useiden strategisten muutosten ja suurten investointihankkeiden johtamisessa sekä monikulttuuriset johtamistaidot ovat erittäin tervetulleita Nesteelle", jatkaa Eloranta.

"Odotan innolla, että pääsen jatkamaan Nesteen menestystarinaa ja avaamaan uusia mahdollisuuksia yhdessä Nesteen koko henkilöstön, hallituksen sekä johtoryhmän kanssa. Neste on hieno yhtiö, jossa yhdistyvät innovatiivinen ilmapiiri, erinomaiset suoritukset, globaali edelläkävijyys sekä henkilöstön innostus", sanoo Peter Vanacker.

"Hallituksen puolesta kiitän Matti Lievosta hänen erinomaisesta työstään Nesteen kansainvälisen arvostuksen lisäämiseksi. Hänen toimitusjohtajuutensa aikana yhtiön markkina-arvo on moninkertaistunut. Kymmenessä vuodessa yhtiö on käynyt läpi merkittävän strategisen ja kulttuurisen muutoksen kansallisesta öljy-yhtiöstä maailman johtavaksi, vastuulliseksi uusiutuvan dieselin valmistajaksi. Nesteen erittäin vahva taloudellinen asema ja kilpailukyky antavat Peterille erinomaiset lähtökohdat jatkaa Nesteen kehittämistä", sanoo Jorma Eloranta.

"On ollut etuoikeus kehittää tätä yhtiötä yhdessä osaavan ja sitoutuneen henkilöstön kanssa kymmenen vuotta. Olen nauttinut joka hetkestä ja jatkan täydellä energialla ja innostuksella loppuun asti. Olen iloinen voidessani jättää seuraajalleni menestyvän ja vahvan Nesteen", sanoo Nesteen toimitusjohtaja Matti Lievonen.

Kutsu media- ja analyytikkotilaisuuksiin

Neste järjestää toimitusjohtajan nimityksestä suomenkielisen ja englanninkielisen infotilaisuuden medialle ja analyytikoille tänään perjantaina 9.2. Helsingissä Hotelli Kämpissä osoitteessa Pohjoisesplanadi 29 (kokoushuone Paavo Nurmi 1-3).  Molempia tilaisuuksia voi seurata myös webcastin välityksellä.

  • Tilaisuus suomeksi 9.2. klo 10.15, webcast
  • Tilaisuus englanniksi 9.2. klo 11.15, webcast

Tilaisuudessa ovat paikalla Nesteen hallituksen puheenjohtaja Jorma Eloranta, hallituksen varapuheenjohtaja Matti Kähkönen, Peter Vanacker ja toimitusjohtaja Matti Lievonen.

Neste Oyj

Hallitus

Lisätietoja: Jorma Eloranta, Nesteen hallituksen puheenjohtaja (yhteydenotot: johdon assistentti Marika Lipponen, puh. 050 458 4151)

Liitteet:

Peter Vanackerin ansioluettelo
Peter Vanackerin kuvat

Neste lyhyesti

Neste (NESTE, Nasdaq Helsinki) kehittää vastuullisia ratkaisuja liikenteen, yritysten ja kuluttajien tarpeisiin. Autamme asiakkaitamme pienentämään ilmastopäästöjä monipuolisella uusiutuvien tuotteiden valikoimalla. Olemme maailman suurin jätteistä ja tähteistä jalostetun uusiutuvan dieselin tuottaja ja tuomme uusiutuvia ratkaisuja myös lento- ja muoviteollisuuteen. Olemme myös teknologinen edelläkävijä korkealaatuisten öljytuotteiden jalostajana. Haluamme olla luotettava kumppani, jonka osaamista, tutkimustyötä ja vastuullisia toimintatapoja arvostetaan laajasti. Vuonna 2017 Nesteen liikevaihto oli 13,2 miljardia euroa. Vuonna 2018 sijoituimme toiseksi maailman 100 vastuullisimman yrityksen Global 100 -listalla. Lisätietoa: neste.com