16 Helmikuu 2018

Selätä hiihtolomastressi liikenteessä - vinkit rentoon matkantekoon

Neste Oyj
Uutinen
16.2.2018

Selätä hiihtolomastressi liikenteessä - vinkit rentoon matkantekoon

Helmikuun lumikinokset välkkyvät valkoisina, kun hiihtolomaa viettävät seurueet kansoittavat Suomen moottoritiet ja liikenneasemat viikoilla 8-10. Ruuhkat ja talviset sääolot saattavat nostaa monen verenpainetta. Mitä automatkalla pitääkään ottaa huomioon, ettei kulkupeli sammahda pakkaseen tai leppoisa lomatunnelma muutu riitelyksi?

Nesteen asemilla hiihtoloma-aika on yksi vuoden kiireisimmistä. Esimerkiksi Lahden moottoritien varrella Mäntsälässä sijaitseva Neste K Tuuliruusu -liikenneasema palvelee hiihtolomakautena etenkin Etelä-Suomesta pohjoiseen suuntaavia autokuntia. Liikenneaseman esimies Johanna Hurme kertoo, että lomakauteen on varauduttu lisäämällä henkilökuntaa ja varaamalla runsaasti nopeasti nautittavaa syötävää, kuten evässämpylöitä. Hermojen säästämiseksi Hurme kehottaa matkalaisia varaamaan pysähdyksiin reilusti aikaa: "Maltti on kaiken a ja o: matkakahvia kannattaa varautua odottamaan hetki. Ihmiset ovat silti reissussa yleensä hyvällä lomafiiliksellä - meillä on mukavia asiakkaita."

Maltin lisäksi rennon matkanteon varmistavat seuraavat vinkit:

1. Hyvin suunniteltu, puoliksi tehty:

  • Suunnittele reitti hyvissä ajoin etukäteen.
  • Varaa aikaa siirtymisiin ja pysähdyksiin reilusti normaalia enemmän.
  • Mieti taukojen määrä: kaksi tai kolme pysähdystä on usein paikallaan varsinkin pimeällä ja huonossa kelissä ajettaessa.
  • Jos mukana kulkee lapsia, varaa takapenkille riittävästi tekemistä.

2. Menopelin huolto kannattaa:

  • Tarkista vararenkaan kunto ja ilmanpaine. Onhan tunkki mukana?
  • Voitele lukot ja tiivisteet.
  • Tarkista lasinpesu- ja jäähdytysnesteen pakkasenkestävyys ja riittävyys.
  • Tarkista tuulilasin pyyhkijän sulkien kunto, ja vaihda ne tarvittaessa uusiin.
  • Tarkista öljyn määrä, ja lisää sitä tarvittaessa.
  • Tarkasta valot ja vaihda rikkoutuneet polttimot. Varaa mukaan varapolttimo tai kaksi.

3. Mukaan ainakin nämä:

  • varoituskolmio ja käsivalaisin.
  • heijastin tai huomioliivi.
  • jääskrapa, lumiharja, lumilapio, lukkoöljy ja käynnistyskaapelit.
  • lämmintä vaatetta ja eväitä.


Lähimmät taukopaikat löydät Nesteen asemahaulla.

Lisätietoja: Minna Hämäläinen, Head of Marketing, Marketing & Services -liiketoiminta-alue Suomi, Neste, puh. 050 458 4493

Neste lyhyesti

Neste (NESTE, Nasdaq Helsinki) kehittää vastuullisia ratkaisuja liikenteen, yritysten ja kuluttajien tarpeisiin. Autamme asiakkaitamme pienentämään ilmastopäästöjä monipuolisella uusiutuvien tuotteiden valikoimalla. Olemme maailman suurin jätteistä ja tähteistä jalostetun uusiutuvan dieselin tuottaja ja tuomme uusiutuvia ratkaisuja myös lento- ja muoviteollisuuteen. Olemme myös teknologinen edelläkävijä korkealaatuisten öljytuotteiden jalostajana. Haluamme olla luotettava kumppani, jonka osaamista, tutkimustyötä ja vastuullisia toimintatapoja arvostetaan laajasti. Vuonna 2017 Nesteen liikevaihto oli 13,2 miljardia euroa. Vuonna 2018 sijoituimme toiseksi maailman 100 vastuullisimman yrityksen Global 100 -listalla. Lisätietoa: neste.com