15 Toukokuu 2019

Neste ja huippukokki Jonas Svensson esittelevät vastuullisen Zero Menun

Neste Oyj, Lehdistötiedote, 15.5.2019

Vastuullisten ruokavalintojen tekeminen on yksi helpoimmista tavoista pienentää hiilijalanjälkeä. Tätä havainnollistaakseen Neste esittelee vastuullisista valinnoista rakentuvan Zero Menun. Menu on kehitetty yhdessä Miss Voon ja Mr Voon -ravintoloistaan tunnetun maineikkaan ruotsalaisen keittiömestarin Jonas Svenssonin kanssa. Menua suunnitellessaan Svensson huomioi aterian lisäksi ainesosien tuotanto- ja kuljetustavat ja käytti luovuuttaan ruokajätteen minimoimiseksi.  

”Kasvava kiinnostus ruokakulttuuria kohtaan on laittanut keittiömestarit ja ravintolat uuden haasteen eteen. Meillä on valtava vaikutus siihen, miten ihmiset syövät, joten voimme käyttää vaikutusvaltaamme entistä vastuullisemman tulevaisuuden rakentamiseksi”, Zero Menu -kokonaisuuden suunnitellut keittiömestari Jonas Svensson kertoo.

Zero Menu tarjoillaan juhannuksesta alkaen osana Zero Island -hanketta Lidön saarella Tukholman saaristossa. Nesteen tavoitteena Zero Island -hankkeessa on löytää kestäviä ratkaisuja, joilla saarelle rakennetaan fossiilivapaa tulevaisuus.   

”Yhä useampi ihminen noudattaa erikoisruokavaliota gluteenittomasta vegaaniseen ruokavalioon. Mielestämme tilaa on vielä yhdelle ruokavaliolle – sellaiselle, joka on vastuullinen, ja josta koko maapallo hyötyy. Zero Menun tarkoituksena on helpottaa vastuullisten valintojen tekemistä”, Nesteen markkinointijohtaja Sirpa Tuomi kertoo.

Mikä Zero Menu?

Neljäsosa kaikista kasvihuonepäästöistä aiheutuu ruoantuotannosta. Yksilötasolla kestävien ruokavaihtoehtojen suosiminen on helpoimpia tapoja henkilökohtaisen hiilijalanjäljen pienentämiseksi. Karjankasvatuksen päästövaikutukset tunnetaan laajalti, mutta merkittävästi päästöjä aiheutuu myös ruoan kuljetuksesta, pakkaamisesta, varastoinnista, prosessoinnista ja valmistamisesta. Väestömäärän kasvaessa maapallolla myös ruoankulutus kasvaa.

Zero Menu on luotu vastauksena tähän haasteeseen. Menu on suunniteltu siten, että fossiilisia päästöjä syntyy mahdollisimman vähän. Menun suunnittelussa on otettu huomioon kaikki mahdolliset päästölähteet pellolta lautaselle: menussa käytetyt ainekset ovat vastuullisia ja paikallisesti tuotettuja ja valikoitu niin, että niiden kuljetuksesta aiheutuvat päästöt ja kypsentämiseen käytetty energia pysyvät minimissään eikä elintarvikejätettä synny.

Osa Journey to Zero -hanketta

Ruotsi pyrkii olemaan fossiilivapaa vuoteen 2045 mennessä. Zero Island -hankkeessa maailman suurin uusiutuvan dieselin tuottaja Neste tutkii tapoja, joilla tämä tavoite voidaan saavuttaa yhdellä saarella. Haluamme auttaa luomaan yhdessä kumppaneidemme kanssa fossiilivapaan Ruotsin. Seuraa matkamme etenemistä.

Neste Oyj

Kaisa Lipponen

Viestintäjohtaja

Lisätietoa Zero Menu -ruokalistasta ja Zero Island- ja Journey to Zero -hankkeista:

Sirpa Tuomi, markkinointijohtaja, Neste, +358 10 458 8335, sirpa.tuomi(at)neste.com

https://www.neste.com/journeytozero/zeromenu

Neste lyhyesti

Neste (NESTE, Nasdaq Helsinki) kehittää vastuullisia ratkaisuja liikenteen, yritysten ja kuluttajien tarpeisiin. Autamme asiakkaitamme pienentämään ilmastopäästöjä monipuolisella uusiutuvien tuotteiden valikoimalla. Olemme maailman suurin jätteistä ja tähteistä jalostetun uusiutuvan dieselin tuottaja ja tuomme uusiutuvia ratkaisuja myös lento- ja muoviteollisuuteen. Olemme myös teknologinen edelläkävijä korkealaatuisten öljytuotteiden jalostajana. Haluamme olla luotettava kumppani, jonka osaamista, tutkimustyötä ja vastuullisia toimintatapoja arvostetaan laajasti. Vuonna 2018 Nesteen liikevaihto oli 14,9 miljardia euroa. Vuonna 2019 sijoituimme kolmanneksi maailman 100 vastuullisimman yrityksen Global 100 -listalla. Lisätietoa: neste.com