25 Tammikuu 2018

Neste selvitti: ihminen useimmiten liikenteen vaaratilanteiden takana - robottiautot silti arveluttavat

Neste Oyj
Uutinen
25.1.2018

Neste selvitti: ihminen useimmiten liikenteen vaaratilanteiden takana - robottiautot silti arveluttavat

Liikenneturvallisuus on tärkeä aihe, joka puhuttaa jatkuvasti tien päällä liikkuvia. Nesteen toteuttamasta kyselystä* selviää, että jopa 43 prosenttia vastaajista on ollut viimeisen vuoden aikana liikenteessä läheltä piti -tilanteessa. Vaaratilanteita aiheuttaa useimmiten ihminen: joko oma liikennekäyttäytyminen (32 % vastaajista) tai muut autoilijat (35 %).

Avoimissa kommenteissa toistuvat vastaukset, joiden mukaan liikenteen vaaratilanne on tullut yllättäen, ja se on vaatinut nopeaa reagointia. "Edellä ajavien nopea pysähtyminen on johtanut paniikkijarrutukseen, onneksi ilman seurauksia" tai "ehkä noin 30 kertaa auto olisi ajanut päälleni, jos en olisi tehnyt radikaaleja väistöliikkeitä ja/tai jarruttanut", kuten toiset kyselyyn vastanneista kertovat.

Vastaajista 30 prosenttia myöntää heikentäneensä omalla käyttäytymisellään tieturvallisuutta viimeisen vuoden aikana. Heistä jopa yli puolet kertoo ajaneensa autoa väsyneenä (54 %), ajaneensa ylinopeutta (52 %) tai käyttäneensä kännykkää ajon aikana (51 %). Hieman alle puolet (44 %) on jättänyt liian pienen turvavälin edellä ajavaan autoon. "Useimmiten syy tahtoo löytyä edelleenkin ratin ja penkin välistä", yksi kyselyyn vastanneista summaa.

"Kuten kyselymme tuloksista selviää, liikenteen vaara- ja läheltä piti -tilanteet ovat huolestuttavan yleisiä. Jokainen varmasti ymmärtää, ettei väsyneenä kannata hypätä rattiin, mutta kuinka moni lopulta jättää auton pihaan vaikkapa väsymyksen vuoksi? Siksi tarvitsemme jatkuvaa keskustelua tieturvallisuudesta, jotta yhä useammat ihmiset pysähtyisivät miettimään näitä asioita arjessaan. Tärkeintä on, että pääsemme kaikki päivän päätteeksi terveinä kotiin tavalla tai toisella", kommentoi Nesteen Marketing & Services -liiketoiminta-alueen markkinointijohtaja Mika Hyötyläinen.

Automaatti- tai robottiautot arveluttavat

Jos ihminen on useimmiten liikenteen vaaratilanteen takana, poistuisiko ongelma siirtymällä automaattiautoihin? Niiden odotetaan yleistyvän markkinoilla 2020-luvun alkupuolella.**

Nesteen kyselyn mukaan suomalaisten suhtautuminen itseohjautuviin ajoneuvoihin jakaantuu vahvasti kahtia: erittäin tai melko positiivisesti niihin suhtautuu 24 prosenttia vastaajista, negatiivisesti tai melko negatiivisesti jopa 40 prosenttia vastaajista.

Avoimista vastauksista selviää, että robottiautoja ei koeta kovin luotettaviksi ja turvallisiksi, varsinkaan Suomen sääoloissa. Monet kertovat haluavansa ajaa itse ja luottavansa auton ratissa ihmiseen tekniikkaa enemmän: "Ei kone pysty ajattelemaan samalla tavalla kuin elävä olento", eräs vastaaja sanoo. Toinen epäilee liikennekulttuurin kypsyyttä: "En usko, että suomalainen liikennekulttuuri on vielä kolmen vuoden päästä valmis robottiautoihin". Toisaalta osa kokee robottiautojen voivan parhaimmillaan vähentää inhimillisten virheiden määrää: "Itseohjautuviin ajoneuvoihin liittyy vielä paljon turvallisuusriskejä, vaikka parhaimmillaan ne estävät vaaratilanteet."

Kyselyyn vastanneista 36 prosenttia ei kuitenkaan osaa kertoa kantaansa automaattiautoihin, sillä kuten eräs vastaaja toteaa: "Vaikea muodostaa mielipidettä tuotteesta, jota ei vielä ole."

*Nesteen toteuttamaan kyselyyn vastasi 325 Nesteen autoilijapaneelin jäsentä (otos 1 987, vastausprosentti 16 %) 2.-9.11.2017 välisenä aikana.

** Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi: Trafin tutkimuksia 1/2018, Automaattiautojen vaikutukset liikkumistottumuksiin

Lisätietoja: Mika Hyötyläinen, markkinointijohtaja, Marketing & Services -liiketoiminta-alue, Neste, puh. 010 458 4132, mika.hyotylainen(at)neste.com

Neste lyhyesti

Neste (NESTE, Nasdaq Helsinki) luo vastuullisia vaihtoehtoja liikenteen, yritysten ja kuluttajien tarpeisiin. Voimme auttaa asiakkaitamme pienentämään hiilijalanjälkeään kaikkialla maailmassa laadukkailla ja vähäpäästöisillä uusiutuvilla tuotteilla ja korkealaatuisilla öljytuotteilla, jotka voidaan yhdistää räätälöidyiksi palveluratkaisuiksi. Olemme maailman suurin jätteistä ja tähteistä jalostetun uusiutuvan dieselin tuottaja ja tuomme uusiutuvia ratkaisuja myös lentämiseen ja muoviteollisuuteen. Haluamme olla luotettava kumppani, jonka osaamista, tutkimustyötä ja vastuullisia toimintatapoja arvostetaan laajasti. Vuonna 2016 Nesteen liikevaihto oli 11,7 miljardia euroa. Vuonna 2018 sijoituimme toiseksi maailman 100 vastuullisimman yrityksen Global 100 -listalla. Lisätietoa: neste.com/fi