Tuntematon sotilas -elokuva toi yhteen opiskelijat ja sotaveteraanit Nesteen järjestämissä erikoisnäytöksissä
Neste Oyj
Uutinen
5.12.2017
Tuntematon sotilas -elokuva toi yhteen opiskelijat ja sotaveteraanit Nesteen järjestämissä erikoisnäytöksissä
Kuva: Elokuvaosakeyhtiö Suomi 2017
Neste toimi yhteistyökumppanina Aku Louhimiehen Tuntematon sotilas -elokuvassa. Osana yhteistyötä Neste järjesti neljä elokuvan erikoisnäytöstä ja niihin liittynyttä keskustelutilaisuutta marraskuun ja joulukuun aikana. Näytökset ja keskustelutilaisuudet keräsivät yhteen 360 toisen asteen opiskelijaa ja sotaveteraania.
"Halusimme olla mukana tukemassa Louhimiehen Tuntematonta sotilasta, sillä myös Nesteen tarina Suomen polttoainehuollon turvaajana sai alkunsa sotavuosien epävarmuudesta. Elokuva tarjoaa mielenkiintoisen keskustelunaiheen, jonka kautta eri sukupolvet voivat peilata suhdettaan Suomen historiaan ja myös tulevaisuuteen. Siksi meille oli tärkeää tuoda näytösten oheen myös erilliset keskustelutilaisuudet, joissa nuoret opiskelijat ja sotaveteraanit pääsivät keskustelemaan elokuvan herättämistä ajatuksistaan", kertoo Nesteen Marketing & Services -liiketoiminta-alueen markkinointijohtaja Mika Hyötyläinen.
Sukupolvet yhdistävä tarina
Näytökset ja keskustelutilaisuudet järjestettiin Espoossa, Tampereella, Turussa sekä Oulussa yhdessä Elokuvaosakeyhtiö Suomi 2017:n kanssa. Tilaisuuksiin osallistuneet opiskelijat ja veteraanit olivat iloisia mahdollisuudesta kuulla toistensa näkemyksistä.
"Oli todella kiva tavata näitä fiksuja nuoria. Heillä on hallussaan moninkertaisesti tietoa siihen nähden, mitä meillä oli heidän iässään. Oli erittäin helppoa ja mukavaa keskustella heidän kanssaan", Väinö Rantio, 94 totesi tilaisuuden jälkeen.
"Jo elokuvan väliajalla oli tosi ihanaa jutella veteraanien kanssa. He olivat olleet samanlaisissa tilanteissa kuin Tuntemattoman henkilöt ja pystyivät kertomaan siitä enemmän. Kokemus elokuvasta tuntui niin paljon realistisemmalta sen myötä. Elokuvan jälkeen oli tosi hiljaista ja oli lähellä tulla itku, koska oli niin koskettavaa, kun he olivat seurana siinä. Arvostus heitä kohtaan nousi entisestään", sanoi Etelä-Tapiolan lukion opiskelija Lu Cong, 17.
Lisätietoja: Mika Hyötyläinen, markkinointijohtaja, Marketing & Services -liiketoiminta-alue, Neste, puh. 010 458 4132, mika.hyotylainen(at)neste.com
Lue lisää:
Videokooste näytöksistä ja keskustelutilaisuuksista
Aku Louhimiehen Tuntemattoman sotilaan kotisivut
Nesteen historiavideo
Neste lyhyesti
Neste (NESTE, Nasdaq Helsinki) luo vastuullisia vaihtoehtoja liikenteen, yritysten ja kuluttajien tarpeisiin. Voimme auttaa asiakkaitamme pienentämään hiilijalanjälkeään kaikkialla maailmassa laadukkailla ja vähäpäästöisillä uusiutuvilla tuotteilla ja korkealaatuisilla öljytuotteilla, jotka voidaan yhdistää räätälöidyiksi palveluratkaisuiksi. Olemme maailman suurin jätteistä ja tähteistä jalostetun uusiutuvan dieselin tuottaja ja tuomme uusiutuvia ratkaisuja myös lentämiseen ja muoviteollisuuteen. Haluamme olla luotettava kumppani, jonka osaamista, tutkimustyötä ja vastuullisia toimintatapoja arvostetaan laajasti. Vuonna 2016 Nesteen liikevaihto oli 11,7 miljardia euroa ja olimme edelleen mukana 100 vastuullisimman yrityksen Global 100 -listalla. Lue lisää: neste.com