27 Huhtikuu 2017

Universumin tutkimuksessa Neste yksi tekniikan ja luonnontieteiden opiskelijoiden suosikkityöpaikoista

Neste Oyj
Uutinen
27.4.2017

Universumin tutkimuksessa Neste yksi tekniikan ja luonnontieteiden opiskelijoiden suosikkityöpaikoista

Tutkimusyhtiö Universum selvitti työnantajamielikuvia kuudella eri osa-alueella opiskelijoiden keskuudessa vuoden vaihteessa. Tulosten mukaan opiskelijat haluavat tehdä merkityksellistä työtä ja arvostavat monipuolisia työtehtäviä sekä työilmapiiriä. Lisäksi korostui esimiestyö työntekijän kehityksen ohjaamisessa. Kyselyyn vastasi noin 13 500 opiskelijaa.

Teknisen alan opiskelijat arvioivat Nesteen sijalle 6. Yhtiön sijoitus parani merkittävästi edellisen vuoden tuloksista, jolloin yhtiö oli sijalla 12. Kaupallisen alan opiskelijoiden keskuudessa Neste oli suurin nousija ja kiri sijalle 58.

"Tulos ilahduttaa meitä ja arvostamme tulevien ammattilaisten mielipidettä suuresti. Uskon, että uusiutuviin tuotteisiin ja vastuullisuuteen keskittyvä strategiamme inspiroi nuoria", kertoo Nesteen henkilöstö- ja turvallisuusjohtaja Hannele Jakosuo-Jansson.

"Tänä kesänä saamme jälleen joukkoomme noin 300 kesätyöntekijää, ja he tuovat mukanaan raikkaita ajatuksia ja ideoita, joita on syytä kuunnella", jatkaa Jakosuo-Jansson.

Lue lisää:
Monipuolisia mahdollisuuksia opiskelijoille

Neste lyhyesti

Neste (NESTE, Nasdaq Helsinki) luo vastuullisia vaihtoehtoja liikenteen, yritysten ja kuluttajien tarpeisiin. Voimme auttaa asiakkaitamme pienentämään hiilijalanjälkeään kaikkialla maailmassa laadukkailla ja vähäpäästöisillä uusiutuvilla tuotteilla ja korkealaatuisilla öljytuotteilla, jotka voidaan yhdistää räätälöidyiksi palveluratkaisuiksi. Olemme maailman suurin jätteistä ja tähteistä jalostetun uusiutuvan dieselin tuottaja ja tuomme uusiutuvia ratkaisuja myös lentämiseen ja muoviteollisuuteen. Haluamme olla luotettava kumppani, jonka osaamista, tutkimustyötä ja vastuullisia toimintatapoja arvostetaan laajasti. Vuonna 2016 Nesteen liikevaihto oli 11,7 miljardia euroa ja olimme edelleen mukana 100 vastuullisimman yrityksen Global 100 -listalla. Lue lisää: neste.com