9 Tammikuu 2015

Uusiutuvat polttoaineet jopa sähköautoja ympäristöystävällisempiä



Maailma tarvitsee liikennettä nyt ja tulevaisuudessa, mutta se on hoidettava tavalla, jonka luonto kestää. Polttoaineiden merkitys asiassa on ratkaiseva. Uusiutuvat polttoaineet voivat olla sähköautoakin ympäristöystävällisempi vaihtoehto. Lainsäädännön ongelmat valitettavasti hidastavat myönteistä kehitystä.

Artikkeli

”Liikenne on ihmisen palvelija”, muistuttaa Neste Oilin teknologiajohtaja Lars Peter Lindfors. Ilman henkilö- ja tavaraliikennettä yhteiskunnat eivät voi toimia. Kysymys on lähinnä siitä, millä tavalla liikenne hoidetaan kestävällä ja ympäristöystävällisellä tavalla.

Lindfors uskoo, että haaste pystytään ratkaisemaan. ”Polttoaineiden ja autojen kehitys on pystynyt vastaamaan haasteeseen menneinä vuosikymmeninä. Ei ole syytä epäillä, ettei se pystyisi tekemään niin jatkossakin.”

Polttoaineilla on ratkaiseva rooli liikenteen päästöjen vähentämisessä. Yksi syy tähän on autotekniikan pitkä käyttöikä.

”On hyvä muistaa, miten hidasliikkeistä autojen tekniikka ja autokanta on”, sanoo Lindfors. ”Jos markkinoille tuodaan nyt kokonaan uusi automalli, sitä valmistetaan vielä vuoden 2020 jälkeen. Näillä autoilla ajetaan tieliikenteessä aina vuosiin 2035–2040 saakka.”

Modernit uusiutuvat polttoaineet voivat vastata tähän haasteeseen tehokkaasti. Usein ne ovat kaikkein ympäristöystävällisin ratkaisu.

Uusiutuvan polttoaineen päästöt jopa puolta pienemmät

Päästökeskustelussa keskitytään usein vain autossa syntyviin päästöihin, eli polttoaineen siirtymiseen tankista renkaille (tank-to-wheels). Esimerkiksi sähköauton hiilidioksidipäästöksi lasketaan silloin nolla. Kun tarkastellaan polttoaineen koko elinkaarta, tilanne muuttuu aivan erilaiseksi.

Keväällä valmistui EU komission, autoalan ja polttoainealan yhteinen selvitys. Sen mukaan biopolttoaineella toimivan auton hiilidioksidipäästöt ovat jopa pienemmät kuin sähköauton päästöt.

Selvityksen mukaan sähköauton hiilidioksidipäästöt ovat keskimäärin 57 grammaa kilometriltä, kun laskelma tehdään pohjautuen sähköntuotannon keskimääräisiin päästöihin Euroopassa.

Uusiutuvan polttoaineen kokonaispäästöt ovat paljon pienemmät, 24 grammaa kilometriltä, siis yli puolet pienemmät. Päästöt syntyvät polttoaineen tuotannossa ja kuljetuksessa (well-to-tank). Hiilidioksidi, joka vapautuu autolla ajettaessa, kiertää takaisin kasvien kasvuun.

Kun päästöjä verrataan fossiilisiin polttoaineisiin (106 grammaa kilometriltä), ero on yli nelinkertainen.

Uusiutuvia polttoaineita jätteistä ja tähteistä

Neste Oil pyrkii vastaamaan tulevaisuuden haasteisiin uuden sukupolven uusiutuvilla polttoaineilla.

Lindfors kertoo, että Neste Oilin käyttämistä uusiutuvista raaka-aineista noin kaksi kolmasosaa koostuu jätteistä ja tähteistä (esimerkiksi eläinrasvajäte, kalanjalostuksen rasvajäte, rasvahappotisleet ja tekninen maissiöljy).

”Tavoitteemme on, että vuonna 2017 meillä olisi mahdollisuus hyödyntää raaka-aineina sataprosenttisesti jätteitä ja tähteitä”, hän sanoo.

Neste Oil on edelläkävijä myös uusiutuvan polttoaineen laadussa. Yhtiön HVO-menetelmällä valmistettava NEXBTL-diesel vastaa koostumukseltaan fossiilista dieseliä, joten sitä voidaan käyttää vapaasti nykyisessä autokannassa. Uusiutuva diesel on puhtautensa takia itse asiassa parempi tuote kuin fossiilinen diesel.

Näin vältetään ongelmia, joihin on törmätty perinteisten biodieselien (FAME) kohdalla. Lindfors kertoo, että esimerkiksi polttoainesuodattimet saattavat tukkiutua perinteisen biodieselin käytössä, erityisesti talvella.

Ongelmia lainsäädännössä

Uusiutuvien polttoaineiden käytön edessä on hidaste. Lindfors toteaa, että nykyinen autolainsäädäntö ja siihen liittyvä verotus ovat puutteellisia, sillä ne eivät ole neutraaleita eri teknologioita kohtaan.

”Lainsäädännössä katsotaan, että sähköauton hiilidioksidipäästöt ovat nolla. Siinä unohdetaan millä sähkö tehdään. Toisaalta polttomoottoriauton verotus säädetään aina fossiilisen polttoaineen mukaan. Autolainsäädäntö ei ota huomioon, että polttomoottorissa voidaan käyttää uusiutuvaa polttoainetta, jonka hiilidioksidipäästöt ovat auton osalta nolla.”

”Asiaa pitäisi lainsäädännössä ajatella kokonaisuutena, jossa otetaan huomioon sekä auto että polttoaine”, sanoo Lindfors. Hiilidioksidipäästöjä tulisi tarkastella ”well-to-wheels”-periaatteella, jossa otetaan huomioon polttoaineen koko elinkaari.

Toinen mahdollisuus olisi, että biopolttoaineen käytön hiilidioksidipäästöt katsottaisiin nollaksi biopolttoainedirektiivin periaatteen mukaisesti. Silloin biopolttoaineita kohdeltaisiin tasapuolisesti sähköautoon verrattuna.

Lindfors muistuttaa, että uusiutuvien polttoaineiden tuomat hiilidioksidipäästöjen vähennykset ovat todellisia. Vuoden 2013 aikana uusiutuvan NEXBTL-dieselin käytöllä vähennettiin kasvihuonekaasujen päästöjä määrällä, joka vastaa 1,8 miljoonan henkilöauton vuosittaisia päästöjä.

Autoissa suuri kehityspotentiaali

Autojen polttoaineenkulutus on viime vuosina laskenut selvästi. Lindforsin mukaan tämä suuntaus jatkuu.

”Olipa polttoaine fossiilinen tai uusiutuva, autojen kulutuksen pitää olla mahdollisimman pieni. Se on vastuullista toimintaa ja resurssien tuhlauksen välttämistä.”

Tarvitsemme jatkossa entistä vähäpäästöisempiä tapoja liikkua. Biopolttoaineet ovat monessa tapauksessa kaikkein ympäristöystävällisin vaihtoehto.