9 Joulukuu 2009

Vihreä moottoritie -hanke käynnistyy

Vihreä moottoritie -hanke käynnistyy
 
Loviisan, Porvoon ja Haminan kaupungit, Fortum Oyj, Neste Oil Oyj, St1 Oy, Ensto Oy, Falck Oy, Kymenlaakson liitto ja Itä-Uudenmaan liitto ovat sopineet vuoden 2010 kestävästä Vihreä Moottoritie -nimisestä yhteishankkeesta. Hankesopimus allekirjoitettiin tiistaina 8.12. Loviisan Raatihuoneella.
 
Päästöttömän liikenteen kehittyminen on merkittävä osa kansallisia ja kansainvälisiä ilmastonmuutoksen vastaisia tavoitteita. Tieliikenteestä kuitenkin puuttuu yhteinen kehittämisnäkemys, jonka vuoksi tulevaisuuden liikenteeseen kytkeytyvät markkinat ovat vielä vakiintumattomat, eikä toiminnalle ole syntynyt laajemmin hyväksyttyjä käytäntöjä. Ilman taajamien ulkopuolisille tieosuuksille ja pitkille matkoille soveltuvaa ekologista liikennetapaa vähäpäästöisten teknologioiden hyödyt jäisivät laajemmin hyödyntämättä.
 
Vihreä Moottoritie -hanke kehittää ekologisen tieliikenteen konseptia E18-moottoritien Helsinki-Vaalimaa -välille, joka on Suomen kansainvälisesti katsoen merkittävin tieosuus. Hankkeessa luodaan konsepti, jota voidaan soveltaa laajasti myös kansallisesti ja kansainvälisesti. Hanke on Loviisan kaupungin hallinnoima. Osapuolet harkitsevat toteutushankkeen aloittamista konseptikehityshankkeen lopputulosten perusteella.
 
Lisätietoja:
projektivastaava, satamajohtaja Aki Marjasvaara, puh. 0440 555 731
ja kehittämisjohtaja Risto Nieminen, puh. 050 382 7548.
Attachments: