Vastuullisuus, Ihmiset ·
Nesteelle Leader-luokitus Global Child Forumin vuoden 2025 arvioinnissa

Neste Oyj, Uutinen, 23.10.2025
Neste on jälleen saanut tunnustuksen edelläkävijyydestä Global Child Forumin maailmanlaajuisessa, vuosittain toteutettavassa The State of Children’s Rights and Business -arvioinnissa. Global Child Forum on ruotsalainen voittoa tavoittelematon säätiö, joka vertailee maailman vaikutusvaltaisimpia yrityksiä ja arvioi lasten oikeuksien toteutumista niiden liiketoiminnassa.
Neste on saavuttanut tämän vuoden arvioinnissa 9,1 pistettä kymmenestä, mikä on sen kaikkien aikojen paras sijoitus. Se osoittaa Nesteen pitkäjänteistä sitoutumista ihmisoikeuksien kunnioittamiseen ja lasten oikeuksien turvaamiseen omassa toiminnassaan ja arvoketjussaan.
Neste on sijoittunut 20 parhaan yrityksen joukkoon 1 806 arvioidun yrityksen joukosta kahdeksalla sektorilla ja kuudella alueella, ja se sijoittui ensimmäiseksi energia- ja hyödykesehtorilla.
Global Child Forum kokoaa yhteen globaaleja johtajia liike-elämästä, kansalaisyhteiskunnasta, akateemisesta maailmasta ja hallituksista edistääkseen sosiaalista muutosta lasten oikeuksien ympärillä. Heidän työnsä perustuu Yhdistyneiden Kansakuntien (YK) lapsen oikeuksien yleissopimukseen ja lasten oikeuksien ja liiketoimintaperiaatteisiin, sekä heidän omaan tutkimukseensa ja työkaluihinsa. Lisätietoa arviointimenetelmistä löytyy täältä.
Lue lisää:
The State of Children’s Rights and Business 2025 – Report by Global Child Forum (englanniksi)
Lisätietoja: Yhteydenotot Nesteen mediapalveluun, puh. 0800 94025 / media@neste.com (arkisin 8.30–16.00). Voit tilata Nesteen tiedotteita osoitteessa https://www.neste.com/fi-fi/medialle/tilaa.
Neste lyhyesti
Neste (NESTE, Nasdaq Helsinki) tarjoaa ratkaisuja ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi ja kiertotalouden vauhdittamiseksi. Yhtiö on maailman johtava uusiutuvan lentopolttoaineen ja uusiutuvan dieselin tuottaja, ja se auttaa asiakkaitaan vähentämään kasvihuonekaasupäästöjä. Neste jalostaa jätteitä, tähteitä ja muita uusiutuvia raaka-aineita korkealaatuisiksi uusiutuviksi polttoaineiksi jalostamoillaan, jotka sijaitsevat kolmella mantereella. Yhtiö kasvattaa uusiutuvien tuotteiden vuosittaisen tuotantokapasiteettinsa yhteensä 6,8 miljoonaan tonniin vuonna 2027.
Nesteellä on kunnianhimoiset vastuullisuustavoitteet, ja yhtiö on saanut useita vastuullisuustunnustuksia johtavissa kestävän kehityksen indekseissä. Vuonna 2024 Nesteen liikevaihto oli 20,6 miljardia euroa. Lue lisää Nesteen verkkosivuilta.