30 Syyskuu 2016

Neste jatkaa espoolaisen urheilun tukemista ja aloittaa yhteistyön Espoo Unitedin kanssa

Neste Oyj
Uutinen
30.9.2016

Neste jatkaa espoolaisen urheilun tukemista ja aloittaa yhteistyön Espoo Unitedin kanssa

Neste on tukenut usean vuoden ajan espoolaista jääkiekkoilua ja etenkin sen juniorityötä eri sarjatasoilla. Nyt Espoo Unitedin kanssa aloitetussa yhteistyössä jääkiekon lisäksi uutena lajina mukaan tulee koripallo.  Neste on pääyhteistyökumppanina sekä naisten että miesten sarjoissa niin jääkiekossa kuin koripallossa ja lisäksi jääkiekossa myös A-, B-, ja C-junioreissa ja edellä mainittujen ikäluokkien akatemioissa.

"Olen iloinen uudesta yhteistyöstä Espoo Unitedin kanssa.  Uskon, että yhdessä voimme viedä espoolaista joukkueurheilua eteenpäin ja samalla kannustaa lapsia ja nuoria liikkumaan sekä nauttimaan liikkumisen riemusta," toteaa Nesteen markkinointijohtaja Sirpa Tuomi.

"On todella hienoa, että Neste on yhteistyökumppanimme ja kanssamme tarjoamassa elämyksiä espoolaisille urheilun ystäville. Arvostamme Nesteen yhteiskuntavastuullisuutta ja halua omalla toiminnallaan näyttää esimerkkiä espoolaisen urheilun ja sen juniorityön tukemisessa," sanoo Olli Aro, Espoo United toimitusjohtaja (4.10.2016 alkaen).

Neste ja Espoo United tarjoavat kaikille kasvattajaseurojen kiekko- ja koripallojunioreille ilmaisen kausikortin tämän kauden naisten ja miesten koripallon ja jääkiekon runkosarjan kotiotteluihin. Espoo United on jo alkusyksyn aikana tarjonnut junioreille ilmaisen sisäänpääsyn omalla pelipaidallaan kotiotteluihin. Neste-yhteistyö mahdollistaa junioreille omat kausikortit koko kaudeksi.

Lisätietoja antaa:

Sirpa Tuomi, Markkinointijohtaja, puh. 010 458 8335

Neste lyhyesti

Neste (NESTE, Nasdaq Helsinki) luo vastuullisia vaihtoehtoja liikenteen, yritysten ja kuluttajien tarpeisiin.  Voimme auttaa asiakkaitamme pienentämään hiilijalanjälkeään kaikkialla maailmassa laadukkailla ja vähäpäästöisillä uusiutuvilla tuotteilla ja korkealaatuisilla öljytuotteilla, jotka voidaan yhdistää räätälöidyiksi palveluratkaisuiksi. Olemme maailman suurin jätteistä ja tähteistä jalostetun uusiutuvan dieselin tuottaja ja tuomme uusiutuvia ratkaisuja myös lentämiseen ja muoviteollisuuteen. Haluamme olla luotettava kumppani, jonka osaamista, tutkimustyötä ja vastuullisia toimintatapoja arvostetaan laajasti. Vuonna 2015 Nesteen liikevaihto oli 11 miljardia euroa ja olimme edelleen mukana 100 vastuullisimman yrityksen Global 100 listalla. Lue lisää:neste.com